Romutuspalkkiokokeilu suunnitteilla

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 9.7.2014 10.45
Uutinen
Romuauto (Kuva: Rodeo)
Romuauto (Kuva: Rodeo)

Liikenne- ja viestintäministeriö kaavailee määräaikaista kokeilua, jossa uuden henkilöauton ostajalle maksettaisiin korvaus hänen omistamansa, vähintään 10 vuotta vanhan auton romuttamisesta. Ministeriö on lähettänyt asiaa koskevan lakiluonnoksen lausuntokierrokselle.

Kokeilussa uuden, vähäpäästöisen henkilöauton ostaja saisi 1500 euron hinnanalennuksen uudesta autosta. Kokeilu kestäisi puoli vuotta: vuoden 2015 huhtikuun alusta syyskuun loppuun. Ministeriö on lähettänyt asiaa koskevan lakiluonnoksen lausuntokierrokselle.

Esityksellä halutaan edistää autokannan uusiutumista ja samalla lisätä virallisiin kierrätyspisteisiin vietävien vanhojen autojen määrää. Romutettavan auton ei edellytetä olevan liikennekelpoinen, ja myös katsastamaton auto voitaisiin toimittaa romutettavaksi.

Kokeilun rahoittaisivat valtio ja autoala yhdessä. Valtion osuus olisi 1000 euroa ja autoalan 500 euroa romutettavaa ajoneuvoa kohden.

Lisätietoja

Liikenneneuvos Risto Murto, 0295 34 2639 (9.7.)
Liikenneneuvos Lassi Hilska, 0295 34 2497 (10.-11.7.)
Erityisasiantuntija Tero Jokilehto, 0295 34 2568 (14.7. eteenpäin)