Teleyrityksille uusia taajuuksia 4G-matkaviestinverkkojen rakentamiseen

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 24.4.2009 9.23 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 11.56
Tiedote

TeliaSoneralle, Elisalle ja DNAlle on myönnetty lisätaajuuksia, jotka antavat yrityksille mahdollisuuden ryhtyä rakentamaan neljännen sukupolven (4G) matkaviestinverkkoja.

Taajuudet ovat 1800 megahertsin alueella, mikä tekee Suomesta ensimmäisen maan Euroopassa, joka sallii 4G:n LTE-teknologian käytön näin alhaisilla taajuuksilla. Tämä mahdollistaa nopeille 4G-verkoille merkittävästi paremman maantieteellisen kattavuuden alhaisemmilla rakentamiskustannuksilla kuin yleisesti käytetyt 2600 megahertsin verkot, jotka vaativat ratkaisevasti enemmän tukiasemia.

Viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan nyt tehty taajuuspäätös on ainutlaatuinen ja nopeuttaa tiedonsiirroltaan entistä tehokkaampien langattomien verkkojen syntymistä Suomeen.

- Päätöksen turvin kyetään parantamaan nopeiden langattomien verkkoyhteyksien saatavuutta koko maassa, myös taajamien ulkopuolella. Toivon teleyritysten alkavan hiljalleen varautua myös 4G-teknologian käyttöönottoon, vaikka pääpaino nykyrakentamisessa onkin vielä 3G-teknologiassa, Lindén sanoo.

Tähän saakka 1800-alue on ollut vain GSM- ja 3G- eli UMTS-teknologian käytössä. Myönnetyt taajuudet antavat operaattoreille käyttöoikeuden 4G-teknologian vaatimaan huomattavasti suurempaan yhtenäiseen taajuuskokonaisuuteen.

Päätös mahdollistaa 4G-verkkojen kehittämisen nyt, kun 3G-verkot ovat vielä vallitseva teknologia. Tämä tulee todennäköisesti aikanaan helpottamaan joustavaa siirtymää teknologiasta toiseen.

Uuden LTE-matkaviestinteknologian käyttöönotto muun muassa kasvattaisi datasiirtonopeuksia ja parantaisi palveluita. LTE-teknologiaa pidetään lähtökohtaisesti yhteensopivana nykyisten 3G-verkkojen kanssa, vaikkakin EU:n selvitykset asiasta ovat vielä kesken.

LTE:n kaupallinen hyödyntäminen saattaa kuitenkin alkaa Euroopassa jo vuosien 2009 - 2010 aikana. Lindénin mukaan tästä syystä on tarpeellista antaa teleyrityksille mahdollisuus ottaa uusi teknologia käyttöön Suomessa nopealla aikataululla.


Lisätietoja:

erityisavustaja Sami Paatero, puh. (09) 160 28324
viestintäverkkoyksikön päällikkö Juhapekka Ristola, puh. (09) 160 28348 tai 0400 788 530