Hallituspuolueet sopivat 1.10.2009 linjauksista, joiden pohjalta ryhdytään valmistelemaan Yleisradio Oy:n rahoitusta ja hallinnon uudistamista koskevia lainsäädäntömuutoksia.
Tarkoitus on, että uutta, kaikilta asuntokunnilta perittävää yleisradiomaksua kerätään vuoden 2012 alusta lähtien. Maksuvelvollisia ovat myös kaikki yritykset, joiden liikevaihto ylittää 400 000 euroa. Yritysten maksu on tarkoitus porrastaa liikevaihdon mukaan. Myös julkisen palvelun ohjausta ja valvontaa on tarkoitus täsmentää niin, että sen kattavuus ja riippumattomuus lisääntyy.
Yleisradion rahoitusta ja julkista palvelua pohtinut parlamentaarinen työryhmä jätti raporttinsa viestintäministeri Suvi Lindénille 23.4.2009.
Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) johtama ryhmä ehdotti yksimielisesti, että nykyinen televisiomaksu korvataan julkisen palvelun mediamaksulla, joka kerättäisiin automaattisesti kaikilta asuntokunnilta ja tietyn kokoisilta yrityksiltä.
Työryhmän mukaan yksittäisen asuntokunnan maksu laskisi
nykyisestä 224,30 eurosta noin 175 euroon. Asuntokunnalla
tarkoitetaan henkilöitä, jotka asuvat vakituisesti samassa
asunnossa tai osoitteessa.
Päivitetty lausuntokokoelma. Yleisradio Oy:n
julkista palvelua ja rahoitusta selvittävän työryhmän ehdotukset.
LVM018-00-2008 (25.6.2009)
Päivitetty lausuntokokoelma. Yleisradio Oy:n
julkista palvelua ja rahoitusta selvittävän työryhmän ehdotukset.
LVM018-00-2008 (17.6.2009)
Lausuntokokoelma. Yleisradio Oy:n julkista palvelua
ja rahoitusta selvittävän työryhmän ehdotukset. LVM018-00-2008
(12.6.2009)
Lausunnon jättäneet tahot 12.6.2009. Yleisradio
Oy:n julkista palvelua ja rahoitusta selvittävän työryhmän
ehdotukset. LVM018-00-2008 (12.6.2009)
Lausuntopyyntö. Yleisradion julkista palvelua
ja rahoitusta selvittävän työryhmän ehdotukset.
(18.5.2009)
Begäran om utlåtande. Arbetsgruppens förslag
om den allmännyttiga verksamheten och finansiering av Rundradion
Ab. (18.5.2009)
Jakelulista. Yleisradion julkista palvelua ja
rahoitusta selvittävän työryhmän ehdotukset. (18.5.2009)
Yleisradion julkinen palvelu ja
rahoitus. Diaesitys. Työryhmän puheenjohtaja Mika Lintilä.
(23.4.2009)
Yliopistonkatu 5, Helsinki, PL 31, 00023 Valtioneuvosto. Puh. (09) 160 02. Faksi (09) 160 28596.
info@lvm.fi, kirjaamo@lvm.fi, webmaster@lvm.fi