Sisältöön  

Liikenne- ja viestintäministeriö 120 vuotta

Ministeriön juhlavuoden logo. Liikenne- ja viestintäministeriö viettää juhlavuotta vuonna 2012. Silloin tulee kuluneeksi 120 vuotta siitä, kun ministeriö sai alkunsa. Venäjään kuuluneen Suomen suuriruhtinaskunnan senaattiin perustettiin kulkulaitostoimikunta vuonna 1892.

Toimituskunta muutettiin myöhemmin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöksi, joka puolestaan jaettiin vuonna 1970 liikenneministeriöksi ja työvoimaministeriöksi. Viestintäpolitiikan painoarvo kasvoi niin, että vuonna 2000 liikenneministeriön nimi muutettiin liikenne- ja viestintäministeriöksi.

Koko historiansa ajan liikenne- ja viestintäministeriössä on edistetty yhteiskunnan hyvinvointia ja luotu elinkeinoelämälle toimintaedellytyksiä hyvillä liikenne- ja viestintäyhteyksillä. Kanavien ja rautateiden rakentamiseen keskittyneestä ministeriöstä on vuosikymmenten aikana muotoutunut koko liikennejärjestelmän strateginen ohjaaja. Eri liikennemuotoja yhteen sovittamalla ja ympäristöstä huolehtien käyttäjille pyritään takaamaan sujuvia ja turvallisia matkoja.

Viestintää hoidettiin alkuaikoina lennättimillä ja postilla; tänä päivänä bitit, mobiilit ja digitekniikka kohtaavat kansainvälisesti kilpailluilla viestintämarkkinoilla.

Juhlavuoden tapahtumia

Ministeriö julkaisee juhlavuoden kunniaksi verkkosivuilla juttusarjan, jossa kerrotaan joka kuukausi jostakin merkittävästä tapahtumasta tai ilmiöstä ministeriön historiassa. Syksyllä 2012 ilmestyy juhlakirja, jossa keskitytään erityisesti 20 viimeisen vuoden aikana tapahtuneisiin muutoksiin.

Juhlakirjassa ministeriön historiaa käydään läpi eri teemojen kautta. Esille nousevat eurooppalaistuminen, teknologian kehitys, viestinnän murros, tehokkuuden liikennepolitiikka, ympäristöasiat ja yhteistyö Venäjän kanssa. Ylen Elävässä arkistossa on julkaistu Ylen ja LVM:n yhteistyönä tehty uutiskooste ministeriötä koskevista tapahtumista viime vuosikymmeniltä.

Vuonna 2012 juhlitaan erityisesti myös yhtä tärkeää liikennemuotoa eli 150-vuotiaita rautateitä. Rautateiden juhlavuoden kunniaksi Liikennevirasto ja VR järjestävät erilaisia tapahtumia ja tempauksia.