24.11.2009
Arvoisat läsnäolijat ja joukkoliikenteen kannattajat
Olemme kokoontuneet merkittävään tilaisuuteen: 27 vuotta sitten avatun maailman pohjoisimman metron, Helsingin metron, jatkaminen Espoon kaupungin alueelle on vihdoin toteutumassa.
Länsimetron poliittiset valmistelut ovat olleet pitkät ja kiemuraiset, mutta nyt olemme tässä. Valtio on ollut mukana alusta saakka metron rakentamisessa ja on nähnyt tärkeäksi tukea edelleen metron laajentamispyrkimyksiä.
Elokuussa 2008 Liikenne- ja viestintäministeriö, Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungit sekä YTV allekirjoittivat Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman. Sopimuksen ensimmäiseksi suureksi rakennushankkeeksi alueen toimijat esittivät Kehärataa ja toiseksi Länsimetroa. Nyt molemmat seudun suuret raidehankkeet ovat yhtä aikaa toteutettavana.
Taustalla on tavoite pääkaupunkiseudun laajentumisesta Helsingin seuduksi, jonka työssäkäyntialue on neljäntoista kaupungin ja kunnan yhteinen alue. Metropolialue laajassa merkityksessä käsittää kuitenkin vielä suuremman maantieteellisen alueen. Tulevaisuus näyttää mikä on liikenteen ja liikennejärjestelmän kehittymisen suunta ja nopeus.
Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan tulevina vuosikymmeninä Suomen yhteiskuntaan ja talouteen – sekä liikennejärjestelmän tavoitteisiin ja kehittämiseen.
Valtioneuvoston ilmasto- ja energiastrategia asettaa liikenteelle sitovan viidentoista prosentin päästövähennystavoitteen vuoteen 2020. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan tavoitteisiin kuuluu, että ensi vuosikymmenen lopussa tehdään 100 miljoonaa joukkoliikenne- ja 300 miljoonaa kävely- tai pyörämatkaa enemmän kuin vuonna 2009. Tavoite on haastava.
Lokakuussa eduskunnalle annettiin valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta. Se kiristää päästötavoitteita entisestään. Vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 Suomen tulee leikata päästöjään vähintään kahdeksankymmentä prosenttia. Tämä merkitsee muun muassa lähes päästötöntä autoliikennettä.
Arvioidaan, että valmis Länsimetro siirtää päivittäin busseista metroon jopa 60 000 matkaa ja koko määrä kohoaa yhteensä noin 100 000 matkaan. Kerrannaisvaikutukset matkustustavan muutoksesta, kaupunkirakenteen eheytymisestä ja liikenteen sujuvuuden parantumisesta ovat vielä huomattavasti suuremmat.
Liikennejärjestelmän suunnittelussa laatu on muun muassa viihtyisyyttä, meluttomuutta ja esteettömyyttä. Pääsemmekö Helsingin seudulla kohtuullisen vaivattomasti sinne, minne haluamme vai onko liikennejärjestelmään kerääntynyt liikkumisen esteitä?
Länsimetroa suunniteltaessa ja rakennettaessa on lähdetty modernista lähtökohdasta: terminaalien ja –yhteyksien suunnittelu toteutetaan mahdollisimman laadukkaasti ja matkustajille soveltuvasti. Laiturialueiden turvallisuus huomioidaan automaattimetron avulla ja rakentamalla laiturialueille lasiseinät.
Runsas kaksi viikkoa sitten sattui Helsingin rautatieaseman metrokuilussa raju vesivahinko, joka tuhosi terminaalin käyttökelvottomaksi – jopa useaksi kuukaudeksi. Tämä odottamaton tapahtuma pakottaa meidät kaikki miettimään liikennejärjestelmän haavoittuvuutta ja vakavia turvallisuusriskejä. On itsestään selvää, että turvallisuus joukkoliikennevälineissä on matkustajien näkökulmasta kaikkein tärkein asia.
Hyvät kuulijat
Kaikki me, jotka olemme olleet tukemassa Länsimetron aikaansaamista, olemme ylpeitä tästä hetkestä ja toivomme seuraavien sukupolvienkin ymmärtävän toimiemme kauaskantoisen merkityksen.
Onnea ja pitkää ikää seudulliselle metrolle!
Eteläesplanadi 16, Helsinki, PL 31, 00023 Valtioneuvosto. Puhelin 09 160 02. Faksi 09 160 28596.
kirjaamo@lvm.fi, info@lvm.fi, webmaster@lvm.fi