Viestintäministeri Suvi Lindénin puhe Kaupan päivä –seminaarissa 25.1.2010

Kaikille maailman menoa vähääkään seuraaville on varmasti selvää, että maailmantalous ja siihen hyvin kiinteästi sidoksissa oleva Suomen talous ovat vakavassa ja vaikeassa tilanteessa. Suomen kansantalouden kehitystä viime vuonna on kuvattu sanoilla syöksy, jyrkkä pudotus tai romahdus, eikä näitä ilmaisuja voi pitää mitenkään liioiteltuina. Vuoden 2009 bruttokansantuote supistui 7,6 %:lla eli enemmän kuin yhtenäkään vuotena 90-luvun alun laman aikana. Vienti väheni runsaan neljänneksen. Teollisuustuotanto supistui noin viidenneksen vuoteen 2008 verrattuna, mikä on ennätyksellisen suuri pudotus. Tylyjä lukuja ja niiden takana korutonta kertomaa konkursseista, lomautuksista, työttömyydestä ja turvattomuudesta.

Talouden suuntaa ja kehitystä viime kuukausina kuvaavat luvut tietävät kertoa, että taantuma olisi onneksi vähitellen taittumassa. Valtiovarainministeriö uskaltaa viimeisimmässä katsauksessaan ennustaa, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,7 prosenttia ja ensi vuonna 2,4 prosenttia. Kaupan kannalta on varmasti huojentavaa myös se, että yksityinen kulutus näyttäisi kääntyneen pieneen kasvuun samalla kun kuluttajien luottamus tulevaisuuteen on kohentunut.

Vaikka Suomen talouden viime aikojen luvut antavat aihetta lievään optimismiin, ei meillä kuitenkaan ole hetkeksikään varaa unohtaa sitä tosiasiaa, että lähivuosina edessämme on syviä, taloutemme ja koko yhteiskuntamme perusteiden uudistamista edellyttäviä ongelmia.

Pitkälti tieto- ja viestintätekniikan kehityksen seurauksena kansainvälisen kaupan ja tuotannon rakenteet ovat muuttuneet nopeasti, mikä Suomessa ja myös muualla Euroopassa näkyy muun muassa elektroniikkateollisuuden siirtymisenä Aasiaan. Suomea elektroniikkateollisuuden kehitystrendit koskettavat erityisen kipeästi siksi, että juuri sen voimakkaan kasvun ansiosta nousimme 90–luvun alun lamasta. Katoavien työpaikkojen tilalle tarvitsemme uutta, kansainvälisesti kilpailukykyistä työtä, minkä synnyttäminen ei varmasti tule olemaan helppoa.

Suomi harmaantuu eli väestön ikärakenne muuttuu siten, että eläkeikäisten osuus väestöstä kasvaa lähivuosina nopeasti, mikä on suuri haaste paitsi meidän sosiaalijärjestelmällemme, myös laajemmin kansantaloudelle: Työikäisen väestön määrä alkaa tänä vuonna pienentyä. Näin ollen kansantalouden vaurautta on lähivuosina ylläpitämässä entistä vähemmän käsiä. Pelkästään maahanmuuttajien määrää lisäämällä tätä kysymystä ei ratkaista.

Kolmas, tässä yhteydessä mainittava, suuren mittakaavan haaste on luonnollisesti ilmaston muutos. Vaikka äskettäin päättynyt Kööpenhaminan ilmastokokous jäi tuloksiltaan laihaksi, ei tämä tarkoita sitä, että meidän ei tulisi määrätietoisesti pyrkiä oman hiilijalanjälkemme pienentämiseen. Euroopan unioni on asettanut tavoitteeksi kasvihuonekaasujen vähentämisen 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Omalta osaltaan Suomi on sitoutunut tähän tavoitteeseen.

Vaikka haasteet ovat mittavia, niiden edessä ei tietenkään pidä lamaantua ja jäädä passiiviseksi sivustakatsojaksi. Pienenä avotaloutena Suomen taloudellinen aktiviteetti on erittäin riippuvainen kansainvälisistä suhdanteista. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on tulevaisuudessa oltava ketterämpiä, osaavampia, innovatiivisempia ja myös rohkeampia kuin sellaiset maat, joiden taloudella on tukenaan esimerkiksi suuret kotimarkkinat.

Ei liene yllätys, että viestintäministerinä haen ratkaisua mainitsemiini ongelmiin ja myös laajemmin Suomen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin säilyttämiseen tieto- ja viestintätekniikan tehokkaasta ja innovatiivisesta käytöstä. Ja olen varma siitä, että ratkaisu löytyy.

Vaikka teknologiaympäristö ja maailma - jossa Nokia loi nykyisen suuruutensa - on tänään täysin toisenlainen, meillä on edelleen osaamista, mikä on uusien palvelujen ja tuotteiden kehittämisen perusedellytys. Koulutusjärjestelmämme ja paraikaa murroksessa olevan innovaatiojärjestelmämme tehtävänä on pitää huoli siitä, että suomalainen osaaminen on maailman parasta myös tulevaisuudessa.

Kansallisessa tietoyhteiskuntakeskustelussa on aivan oikein kiinnitetty huomiota tietoyhteiskunnan tilaan ja erityisesti julkisen sektorin ongelmiin. Siitä, onko Suomi jäänyt niin sanotussa tietoyhteiskuntakehityksessä jälkeen keskeisistä verrokkimaista, voidaan olla montaa mieltä. Selvää on kuitenkin, ettei tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksia hyödynnetä esimerkiksi vanhustenhoidossa likimainkaan niin tehokkaasti kuin olisi mahdollista. Tämä kysymys liittyy laajemmin työn tuottavuuteen ja siihen, kuinka sitä saataisiin parannettua. Ei pelkästään julkisella sektorilla, vaan myös yksityisellä sektorilla. Kansantalouden tasolla tieto- ja viestintätekniikan osuus työn tuottavuuden kasvusta on viime vuosina ollut noin 40 prosenttia.

Mitä ilmaston muutokseen ja hiilijalanjäljen pienentämiseen tulee, tieto- ja viestintätekniikka on sekä ongelma että ratkaisu. Yhtäältä tieto- ja viestintätekniikan tuottama osuus hiilidioksidipäästöistä on lentoliikenteen luokkaa eli noin kaksi prosenttia, ja se kasvaa kymmenessä vuodessa noin neljään prosenttiin. Toisaalta tieto- ja viestintätekniikan avulla päästöjä voidaan tutkimusten mukaan vähentää jopa 15 - 20 prosenttia.

Tieto- ja viestintätekniikan valjastaminen yhteiskunnan suurten rakenteellisten kysymysten ratkaisemiseen ei tapahdu itsestään, vaan sen toteuttamiseksi tarvitaan visioita, rohkeutta, innostumista, avoimuutta sekä ennakkoluulotonta yhteistyötä, ja poliittista tahtoa. Tietoyhteiskuntamme palvelut syntyvät sekä julkisen että yksityisen sektorin toimesta. Mielestäni oiva esimerkki on Itellan Netposti, palvelukanava joka mahdollistaa arjen asioinnin digitaalisesti. Netposti on monen toimijan yhteistyön tulos ja mukana on jo yli 4000 yritystä ja laaja joukko julkisen sektorin toimijoita.

Tietoyhteiskuntapolitiikka on ollut vahvasti esillä viimeisimmissä hallitusohjelmissa. Istuva hallitus hyväksyi keväällä 2009 linjaukset, joiden mukaisesti asiointi viranomaisten kanssa sähköistetään. Laajakaista 2015 hankkeen -100 megaa kaikkien saataville 2015 mennessä - ja monien muiden hankkeiden lähtökohtana on se, että sähköiset palvelut ovat kirjaimellisesti kaikkien kansalaisten oikeus. Vaikka istuva hallitus ja myös edelliset hallitukset ovat tehneet paljon tietoyhteiskunnan edistämiseksi, tulevien hallitusten ohjelmissa tietoyhteiskuntanäkemystä tarvitaan entistäkin enemmän.

Näin vuosikymmenen vaihteessa on tapana luoda katsauksia menneeseen ja yrittää arvuutella sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kuten sanottu, tieto- ja viestintäteknologian kehitys oli viime vuosikymmenellä ollut keskeinen taloudellisen muutoksen moottori niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Kohtalaisella varmuudella voimme sanoa, että sen merkitys ja vaikutukset yhteiskuntaan eivät ole suinkaan vähenemässä, vaan lisääntymässä kuitenkin siten muuntuneina, että tulevaisuudessa painopiste on sovelluksissa. Kansallisen kilpailukyvyn kannalta kysymys on siitä, kuinka innovatiivisesti ja laajasti tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksia osataan eri aloilla käyttää hyväksi.

Facebook, Twitter, Wikipedia ja monet tämän päivän lähes itsestään selvyydet olivat viime vuosikymmenen alussa tuntemattomia asioita. Useimmilla teistä on taskussa puhelin, jolla pääsee internetiin ja selailemaan vaikkapa sähköpostia esimerkiksi tällaisissa tilaisuuksissa. Tällaisiakaan laitteita ja palveluja ei ollut tarjolla viime vuosikymmenen alkupuolella.

Jos olette antiikin ystäviä, kohdelkaa tätä uutta, mitä ihmeellisimpiin asioihin taipuvaa puhelintanne varovasti, sillä todennäköisesti se on antiikkia jo muutaman vuoden päästä. Laitteiden ja niiden ominaisuuksien sekä palveluiden kiihtyvällä kehityksellä ei näytä olevan mitään rajoja.

Internetin ja sen muassaan tuomien uusien palvelujen kehitys on ollut täynnä yllätyksiä, mistä syystä digitaalisen maailman gurut ovat yleensä yksittäisten ilmiöiden suhteen varovaisia ja yleispiirteisiä. Perussanoma on kuitenkin selvä. Olemme vasta alun alussa, edessä on valtavia muutoksia.

Laajakaistaverkkojen, esineiden internetin, eli järjestelmien, joissa erilaiset laitteet kommunikoivat internetin kautta keskenään, sosiaalisen median ja niin sanotun WEB 2.0:n kehitys sekä digitaalisen tallennuskapasiteetin halpeneminen ja viimeisimpänä vaiheena niin sanottujen pilvipalveluiden kehitys antavat realistisen lupauksen lähitulevaisuudesta, joka voisi olla science fiction –kirjallisuudesta, mutta joka todennäköisesti onkin todellisuutta jo lähitulevaisuudessa.

Internetin käyttäjien määrä kasvaa nykyisestä runsaasta miljardista kahteen miljardiin vuoteen 2012 mennessä. Myös tämä on varmasti omiaan kiihdyttämään internetiin perustuvaa liiketoimintaa ja erilaisia uusia, siihen kietoutuneita innovaatiosyklejä.

Internetistä on kaikissa kehittyneissä teollisuusmaissa taloudellisen toiminnan ja tuotannon ydin ja elintärkeä infrastruktuuri. Näin ollen on ymmärrettävää, että sen tulevaisuus nähdään monessa mielessä myös poliittisesti kiinnostavana kysymyksenä. Niin sanottu ”tulevaisuuden internet” ja siihen liittyen internetin rakenteellisten ongelmien, kuten esimerkiksi erilaisten tietoturvaan ja yksityisyyden suojaan liittyvien kysymysten ratkaisu, on nostettu poliittiseksi prioriteetiksi Yhdysvalloissa, Japanissa, Koreassa ja Kiinassa. Luonnollisesti myös EU ja jäsenenä Suomi haluavat olla mukana tässä prosessissa.

Internetin nopea kehitys on ehtinyt jo muuttaa perusteellisesti liiketoiminnan rakenteita monilla toimialoilla. Perinteistä sähköistä liiketoimintaa hallinneiden yritysten rinnalle on nopeassa tahdissa syntynyt täysin uusia, aikaisemmista toimialarajoista viis veisaavia liiketoimintamalleja ja miljardiluokan globaaleja, myös Suomen markkinoilla aktiivisesti toimivia yrityksiä. Huomion arvoista on se, että näistä yrityksistä lähes kaikki ovat lähtöisin Yhdysvalloista.

Internetin ja tietoverkkojen kehitys on luonnollisesti muovannut monin tavoin myös sitä maisemaa, jossa kauppa ja sille tavaroita toimittava tuotantoketju toimii. Muun muassa erilaiset logistiset järjestelmät, myynnin seurantajärjestelmät sekä asiakasrekisterit kehittyvät nopeasti ja ovat jo tämän päivän kaupassa pitkälti itsestäänselvyyksiä. Missä määrin kaupan omia järjestelmiä - puhumattakaan laajempia, internetin kohta miljardien toisiinsa liitettyjen laitteiden kautta syntyviä tietovirtoja - osataan käyttää hyväksi, on toinen kysymys. Itse asiassa se saattaa olla sekä kaupan että tavarantoimittajien kannalta jopa ratkaiseva kysymys alati kovenevassa kilpailussa.

Nopeasti yleistyvä RFID-tekniikka ja NFC-etätunnisteet - tällä hetkellä ajankohtaisia asioita myös liikenne- ja viestintäministeriön työssä - voivat tuoda mukanaan monenlaista myönteistä kaupan logistiikan hallintaan. Tiedostava kuluttaja voi NFC-tunnisteen avulla kaupantiskillä varmistaa tuotteen alkuperän vaikkapa yksittäisen luomutilan tarkkuudella. Tai omin silmin tarkistaa, onko tuotteen kylmäketju todella katkeamaton. NFC-tekniikka tarjoaa luonnollisesti myös kauppiaalle ja tavarantoimittajalle uusia työkaluja laadun varmistukseen ja logistiikkaan.

Kaupan kannalta kiintoisaa on tietysti myös se, että digitaalisessa maailmassa myös asiakas muuttuu. Facebookin, Wikipedian, Twitterin, YouTuben, verkkokauppojen sekä erilaisten hintavertailusivustojen kehitys ja suosio kertoo siitä, että tulevaisuuden asiakas ei enää olekaan yhdensuuntaisen informaation varassa toimiva kuluttaja, vaan hän osaa myös uudella tavalla etsiä ja vertailla tuotteita ja palveluja. Hän myös jakaa aktiivisesti kokemuksiaan ja näkemyksiään. Paitsi, että hän on entistä hinta- ja laatutietoisempi, hänellä on myös aivan uudenlaiset välineet valittaa ja kiittää, jos hän katsoo sen aiheelliseksi.

Internetin kehitys on nopeasti muuttanut sekä painetun että sähköisen viestinnän toimintaympäristöä ja toimintaedellytyksiä. Yhdysvalloissa ja Englannissa sadat sanomalehdet ovat lukijoiden ja heidän perässään ilmoittajien hävitessä joutuneet lopettamaan toimintansa. Merkille pantavaa tässäkin asiassa on muutoksen nopeus. Hyvinkin kannattavat, lähes monopoliasemassa olleet yritykset, ovat muutamassa vuodessa ajautuneet konkurssiin. Televisiotoiminnassa seuraava vaihe on internetin tulo televisioruutuun ja olohuoneisiin. Miten tämä vaikuttaa esimerkiksi televisiotoiminnan ja ohjelmatuotannon rahoitukseen, on vielä arvoitus.

Elämme nopean muutoksen aikoja. Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on oltava luovia sanan laajassa merkityksessä ja valmiita oppimaan uusia asioita. Koulutus ja kouluttautuminen eivät enää ole tiettyyn ikäkauteen rajoittuvia vaiheita, vaan itse asiassa koko eliniän kattavia prosesseja. On tietysti paljolti persoonallisuuskysymys, miten itse kukin haluaa tulevaisuutta tarkastella. Uteliaana ihmisenä näen sähköisen viestinnän kautta avautuvan tulevaisuuden suurena lupauksena ja hyvin mielenkiintoisena ja jännittävänä asiana.