Hyvät kuulijat,
Minulla on ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän tilaisuuteen, jonka aihe – tiedon avoimuus ja käyttö - on tietoyhteiskuntamme tulevaisuuden kannalta nyt aivan erityisen ratkaisevassa ja mahdollistavassa roolissa.
Mikä tärkeintä, julkishallinnon tietovarantojen vapaa saatavuus on saanut viime aikoina merkittävää tukea laajasti eri tahoilta. Yleinen ymmärrys asian tärkeydestä on saavutettu erinäisten selvitysten, kansainvälisten esimerkkien ja yhteiskunnallisen keskustelun kannustamana.
Puheenjohtamani Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta on tuonut esille julkisen tiedon saatavuuden merkitystä niin taloudelliselle innovatiivisuudelle kuin hallinnolliselle tuottavuudellekin monissa yhteyksissä.
Neuvottelukunnan alainen viestinnän elinkeinopolitiikkaa pohtinut työryhmä esitti raportissaan, että julkisen sektorin tietojen tulisi olla nykyistä helpommin yksityisten yritysten käytettävissä näiden tarjoamissa digitaalisissa verkkopalveluissa.
Asettamani selvitysmies Paul Paukku korosti raportissaan "Julkiset sähköiset palvelut – kehittämisen pullonkaulat", että Suomen tavoitteena tulee olla edelläkävijyys avoimen tiedon yhteiskuntana.
Parhaillaan teemme laajassa yhteistyössä uutta kansallista tietoyhteiskuntastrategiaa. Tässä työssä yhtenä keskeisenä teemana on ”Tiedon rooli perusinfrastruktuurina”, johon haetaan konkreettisia avauksia seuraavalle hallituskaudelle.
Tietoyhteiskunnan kehittymisen kannalta on avainkysymys se, miten julkisen informaation saatavuutta parannettaisiin ja kuinka tiedon käyttöä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla voitaisiin edistää. Tietovarantojen avaaminen luo uusia toimintamahdollisuuksia yrityksille ja yhteisöille, tuo ratkaisuja hallinnon tuottavuusvaateisiin sekä lisää kansalaisille läpinäkyvyyttä ja osallisuutta yhteiskunnallisessa toiminnassa. Ja parhaimmillaan näitä kaikkia tuloksia saadaan yhtäaikaisesti!
Näen, että julkisen tiedon saatavuutta ja käytön edistämistä tulee edistää samanaikaisesti kahta reittiä:
1. uudistamalla hallinnollisia käytänteitä ja raivaamalla lainsäädännöllisiä esteitä määrittämällä pikaisesti tarvittavaa tietopolitiikkaa
2. luomalla mahdollisuuksia käytännön kokeiluille ja arvioida vaikutuksia käynnistämällä pilotointeja
Kehitystä vauhdittaaksemme olemme valtionhallinnossa asettaneet kolme työryhmää valmistelemaan esityksiä julkisen tiedon saatavuuden tehostamiseksi. Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä keskittyy toimiin esteiden poistamiseksi ja tiedon hyödyntämiseksi tarvittavan tietoinfrastruktuurin määrittämiseksi. Tietopolitiikassa tarvittavien esitysten lisäksi käytännön kokeilujen avulla tullaan selventämään tiedon saatavuuden vaikutuksia. VM:n työryhmien tehtävänä on saada eri tietovarannot yhtenäisellä hinnoittelulla ja lisenssiehdoilla saataville sekä määritellä tietovarantojen yhteisiä teknisiä rajapintoja huomioiden näissä tarvittavat lainsäädännön muutokset. Lisäksi Opetusministeriössä toimiva työryhmä on esittänyt erityisesti tutkimusaineistojen saatavuutta edistäviä toimia.
Liikenne- ja viestintäministeriössä olemme tarttuneet asiaan myös käytännön tasolla. Eilen julkistettiin teettämämme Julkinen data kiertoon ja jalostukseen – opas, jonka tarkoitus on ohjeistaa ja kannustaa hallintoa avaamaan hallitusti tietovarantojaan. Oppaan saama hyvä vastaanotto kertoo sekin puolestaan tarpeesta löytää pikaisesti konkreettisia ratkaisuja avata ja jakaa julkisen sektorin hallussa olevaan arvokasta tietoa.
Hyvät kuulijat,
Tehokas ja hyvinvoiva tietoyhteiskunta tarkoittaa sitä, että osallistamme ihmiset mukaan tekemiseen. Hallinnon tulee aktiivisesti tarjota tietoa ja avata kansalaisille kanavia omien ja yhteisön asioiden hoitoon. Palvelujen kehitystyössä tulee huomioida käyttötottumukset ja internetin kasvavat mahdollisuudet elävän rajapinnan luomisessa hallinnon ja kansalaisten välille. Meidän tulee avata palvelujen kehitysprosesseja.
Tuottavuus voi kasvaa vain yhteen sovitetuilla toimintatavoilla, jossa tarvittavien tietosisältöjen yhtenäisyys on avainasemassa. Siten hankkeet hallinnon tietorakenteiden ja keskeisissä palveluprosesseissa linkitettävän tiedon määrittämiseksi olisi saatava pikaisesti valmiiksi käyttöön. Valtavien, aikaa vievien arkkitehtuurihankkeiden sijasta pitäisi myös tarvelähtöisesti rakentaa pala kerrallaan tarvittavaa tietoinfrastruktuuria. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä voisi mainita Real Time Economy Communityn toimesta laaditun taloushallinnon raportointikoodiston.
Suomen mahdollisuudet nousta johtavaksi avoimen tiedon yhteiskunnaksi ovat hyvät. Meillä on kaikki tarvittavat voimavarat: laadukkaat tietovarannot, teknologista osaamista, innokkaasti Internetiä käyttävä ja osaava kansa, yhteistyön perinteitä ja luottamusta toisiimme. Vain määrätietoisilla tavoitteilla ja esteiden purkamisella, sektoreita yhdistävällä yhteistyöllä sekä ennen kaikkea osallistavalla ja yhteentoimivuuteen ohjaavalla ennakkoluulottomalla tekemisellä voimme saavuttaa aseman, jossa asetamme riman muille ylitettäväksi.
Toivon menestystä ja rohkeutta toteuttaa tarvittavaa muutosta, jolla löydämme uuden, avoimen tietoaikakauden rakenteita, toimintatapoja ja vuorovaikutusta luoda Suomesta osaamistaan ja tietoaan parhaalla mahdollisella tavalla käyttävä ja jalostava yhteiskunta!
Eteläesplanadi 16, Helsinki, PL 31, 00023 Valtioneuvosto. Puhelin 09 160 02. Faksi 09 160 28596.
kirjaamo@lvm.fi, info@lvm.fi, webmaster@lvm.fi