Sisältöön  

Viestintäministeri Suvi Lindén tietoturvaviikon vaikuttajafoorumissa

09.02.2009

Viestintäministeri Suvi Lindén
Tietoturvaviikon Vaikuttajafoorumi
9.2.2009


Tilaisuuden avauspuheenvuoro


Arvoisat vaikuttajafoorumin osallistujat,

Tietoturvan merkitys arjessamme on suuri ja näyttää siltä, että sen merkitys on entisestään kasvamassa.

Lueskelin tänään lentokoneessa Tietoviikko-lehteä ja tietoturva kysymykset olivat tuoreessa lehdessä vahvasti esillä. Lehdessä sivuttiin mm. maksamisen tietoturvaa. Artikkelin mukaan pikkukaupat eivät täytä luottokorttien turvastandardeja. Toinen mielenkiintoinen juttu oli otsikoitu ”kannettava söi myrkkypillerin”. Selvityksen mukaan yli puolella liikematkustajista on luottamuksellista yritystietoa kannettavallaan. Näistä 65 prosenttia ei ole ryhtynyt minkäänlaisiin varotoimiin kannettavan katoamisen tai varastamisen osalta.

Siis tässä kaksi mielenkiintoista tietoturvaa lähestyvää juttua. Voisi sanoa ei tiedotuspäivää ilman jonkinlaista tietoturvaan liittyvää asiaa.
Valtioneuvoston asettama arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta on toiminut hieman yli vuoden. Alkukauden painopisteet työssä ovat olleet tietoturvallisuudessa, median ja internetin vaikutuksessa ja roolissa lasten ja nuorten arjessa, sähköisessä tunnistamisessa, sähköisessä laskutuksessa, sähköisen viestinnän elinkeinopolitiikassa sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisessä opetuksessa.

Uusi valtioneuvoston periaatepäätös kansallisesta tietoturvastrategiasta hyväksyttiin joulukuussa 2008. Strategian motto on ”Turvallinen arki tietoyhteiskunnassa – Ei tuurilla vaan taidolla”. Tietotekniset ratkaisut monipuolistuvat ja muuttuvat yhä kiinteämmäksi osaksi ihmisten ja yritysten jokapäiväistä toimintaa. On oleellista, että kansalaiset voivat käyttää tietoyhteiskunnan palveluita vaivatta ja että sähköiset palvelut koetaan luotettaviksi. Tämä on meidän kaikkien vastuulla ja siksi tietoturvaosaaminen ja -tiedostaminen ovat oleellisen tärkeitä asioita.

Valtioneuvosto on sitoutunut tietoturvastrategian toteutukseen. Asettamani tietoturvallisuus -ryhmä seuraa strategian toteutumista ja koordinoi keskeisimmät hankkeet. Tavoitteiden saavuttamiseksi laaditaan toimenpide-ohjelma, joka valmistuu kesään 2009 mennessä. Tässä työssä toivon kaikkien työpanosta, jotta saamme tietoturvastrategian onnistuneesti toteutettua. Huomisessa seminaarissa on tarkoitus aloittaa toiminta-ohjelman laadinta.

Lasten ja nuorten mediahyvinvoinnin edistäminen on nähty tärkeäksi asiaksi neuvottelukunnassamme. Erillinen asiantuntijaryhmä, Mediafoorumi pohtii uusia keinoja, joilla voidaan edistää lasten ja nuorten valmiuksia toimia sähköisessä viestintäympäristössä. Samalla arvioidaan miltä osin yhteiskunnan on syytä harkita toimia sähköisestä viestinnästä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Erityisesti pohditaan millä tavalla internetistä voitaisiin kehittää paremmin lasten tarpeille rakentuva turvallinen viestintäympäristö.

Pääosin tietoyhteiskunnan nopea kehitys on tervetullutta ja positiivista. Kehitys tuo mukanaan kuitenkin myös uusia haasteita. Lapset ja nuoret ovat osoittautuneet erittäin taitaviksi uuden teknologian käyttäjiksi. Tämä voi johtaa siihen, että kokeiluhalunsa ja aktiivisuutensa takia he joutuvat mediaympäristöissä tilanteisiin, joihin eivät ole valmistautuneet. He joutuvat tekemään ratkaisuja, joihin heillä ei kehitystasostaan johtuen ole tarpeellista tietoa, taitoa ja kykyä. Meidän vanhempien huolta lisää tieto, etteivät lapsemme välttämättä kovin auliisti tule näistä kokemuksistaan meille kertomaan. Tämä on todettu tutkimuksissa niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Tämän takia on erityisen tärkeää, että tietoturvaviikon kohderyhmänä tänä vuonna ovat vanhemmat. Mediafoorumi on tuottanut kaksi opasta, joissa opastetaan vanhempia mediakasvattajan haasteellisessa roolissa. Oppaita jaetaan kouluissa ja lastenneuvoloissa.

Erilaisten viestintäympäristöjen mahdolliset riskit lapsille ja nuorille on tiedostettu laajalti ja niiden eteen tehdään vakavasti töitä myös EU:n piirissä. Uuden, vuodet 2009–2013 kattavan Safer Internet -ohjelman tarkoituksena on edistää internetin ja muiden viestintäteknologioiden käyttöturvallisuutta erityisesti lasten näkökulmasta, sekä torjua laitonta sisältöä ja haitallista verkkokäyttäytymistä. Ohjelman tavoitteen saavuttamiseksi siinä keskitytään loppukäyttäjien – erityisesti lasten, vanhempien, huoltajien ja kasvattajien – auttamiseen käytännön tasolla.

Haluan vielä nostaa esille yhden neuvottelukuntamme hankkeista. ICT opetuksessa -hanke kohdistuu suoraan lasten mediavalmiuksien parantamiseen. Siinä selvitetään miten tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisellä oppimisympäristöä voidaan parantaa ja opetusta ja opiskelua voitaisiin tehostaa. Samalla tavoitteena on opettajien ja oppilaiden medialukutaidon sekä tieto- ja viestintäteknologian käyttötaitojen kehittäminen. Aihetta tarkastellaan sekä opetuksen että opiskelun näkökulmasta. Hanke on liikenne- ja viestintäministeriön koordinoima kehittämishanke, joka toteutetaan opetusministeriön, Opetushallituksen sekä elinkeinoelämän yhteistyönä.

Turvallinen internet vaatii jatkuvaa valppaana oloa niin käyttäjien kuin tietoturva-asiantuntijoidenkin piirissä. Uudet mahdollisuudet luovat aina myös uusia uhkia. Kaikkien valppautta ja välittämistä ympäristöstään vaaditaan, jotta mahdolliset tietoturva-aukot saadaan mahdollisimman nopeasti tukittua.

Helsingin Sanomat uutisoi eilen merkittävästä tietoturvauhasta nimipalvelimiin liittyen. Internetin käytössä tulee jatkossakin olemaan riskejä ja vaaroja. Niitä on muuten kyllä tuolla kadullakin ja kaikkein vaarallisinta tapaturmatilastojen valossahan on kotona.

Tietoturvariskit tulee ottaa aina vakavasti ja huomioida mahdollisimman pitkälle ennakkoon. Sähköiseen maailmaan liittyvän nopean teknologian kehittymisen vuoksi tietoturvariskien ennakointi on entistä haastavampaa ja siihen tulee panostaa jatkossa entistä enemmän. Se ei tarkoita ainoastaan teknisten asiantuntijoiden perehtymistä riskeihin, vaan myös meidän kaikkien käyttäjien tarkkaavaisuutta ja ympäristömme seuraamista.

Erityisen valppaina pitäisi meidän vanhempien olla lastemme käyttäytymisen osalta. Lapsillamme on monesti meitä aikuisia paremmat tekniset valmiudet käyttää internetiä, mutta ehkä vähemmän varovaisuutta internetissä liikuttaessa. Hyvänä yhteisenä perhepiirissä perehtymisen tukena voi toimia esimerkiksi mainitsemani mediakasvattajan oppaat.

Arvoisat tietoturvaviikon 2009 vaikuttajafoorumin osallistujat,

On ilo saada avata tämä tilaisuus ja toivottaa teidät tervetulleiksi tietoturvaviikon päättäjätilaisuuteen. Toivotan samalla jo tässä vaiheessa hyvää huomenna vietettävää tietoturvapäivää!