Viestintäministeri Suvi Lindén Finnet-päivillä

Viestintäministeri Suvi Lindén
Finnet-liiton liittopäivät
25.9.2008

Internet arjen tietoyhteiskunnassa

Hyvät naiset ja herrat,

Kokoonnumme tänä vuonna näille Finnet-päiville erittäin surullisissa merkeissä. Tiistaina Kauhajoella tapahtunut ampumavälikohtaus herättää valtavaa ahdistusta ja surua meissä kaikissa. Vuoden sisällä jo toinen järjettömältä tuntuva hyökkäys viattomia nuoria ihmisiä kohtaan suomalaisessa oppilaitoksessa ei voi olla herättämättä kysymystä, miksi näin tapahtuu. Se vaatii myös vastaamaan kysymykseen, mitä voimme tehdä, että vastaavilta tapahtumilta jatkossa vältyttäisiin.

Vuosi sitten tapahtuneiden Jokela-surmien jälkeen käytiin laajaa keskustelua aselainsäädännöstä, internetin sisältöjen valvonnasta ja median itsesääntelystä. Jokelan jälkeen käynnistettiin monella hallinnonalalla selvitystyö ja valmistelu tämän kaltaisten tekojen ja niiden moninaisten syiden ymmärtämiseksi ja ehkäisemiseksi. Työ käynnistettiin myös viestintäministeriön hallinnonalalla. Niin koulusektorilla kuin muillakin on valmistauduttu kohtaamaan ongelmia, mutta valitettavasti sellaisia tuloksia ei olla vielä saatu, joilla tämä tragedia olisi pystytty estämään.

Hallitus tulee viipymättä täsmentämään ja käynnistämään konkreettisia toimia kaikilla rintamilla. Viestinnän näkökulmasta tullaan arvioimaan lainsäädännön toimivuus, toimet media- ja internet-alan itsesääntelyn ja etiikan parantamiseksi. Lisäksi aiomme entisestään rohkaista internet-yhteisöä itseään reagoimaan vaaran merkkeihin ja poikkeukselliseen käyttäytymiseen.

Lainsäädännön on internetin sisältöjen osalta katsottu olevan Suomessa melko hyvässä kunnossa. Internetissä säännöllisesti ilmestyviä nk. verkkojulkaisuja säädellään sananvapauslailla samaan tapaan kuin muitakin julkaisuja, esimerkiksi lehtiä. Viestinnän välittäjän tai tallentajan vastuuvapaudesta säädellään nk. sähkökauppalaissa. Sisältöjen sääntely koskee rikollisia sisältöjä. Rikoksen ehkäisemiseksi poliisi voi saada henkilö- tai tunnistamistietoja poliisilain nojalla. Jokelan ja Kauhajoen tapaukset herättävät oikeutetusti tarpeen vähintäänkin lainsäädännön hienosäädölle. Olen siihen valmis, mikäli puutteita ilmenee. Eilen sisäasianministeri ilmoitti, että keskusrikospoliisille on ainakin tilapäisesti annettu määräys tehostaa internetvalvontaa.

Vapaaehtoisin alan itsensä sopimin käytännesäännöin voidaan saavuttaa paljon. Jo vuoden ajan ala on mm. liikenne- ja viestintäministeriön asettaman mediafoorumin puitteissa aktiivisesti keskustellut siitä, miten internet ja uudet mediat saadaan turvallisiksi paikoiksi lapsille ja nuorille. Viimeistään nyt on aika aidosti ja ennakkoluulottomasti pohtia, miten nettiyhteisön omia käytännesääntöjä voidaan parantaa ja reagointia nopeuttaa tai miten elinkeinoelämän, kolmannen sektorin ja viranomaisten välistä yhteistyötä voidaan tiivistää niin, että lapset tai nuoret - sen enempää kuin kukaan muukaan - eivät olisi yksin virtuaalimaailmoissaan. Viranomaisvalvonta ja –neuvonta ja vanhempien läsnäolo voivat ulottua virtuaalisena myös netin kohtaamis- ja ajanviettopaikoille.

Mediamaisema ja viestintäkäyttäytyminen ovat viime vuosina voimakkaasti muuttuneet. Olen sitä mieltä, että tiistain järkyttävät tapahtumat vaativat ja oikeuttavat koko viestintäalan arvioimaan omaa toimintaansa aidosti ja kriittisesti. Vaikka internet on globaali ilmiö ja vaikeasti kontrolloitavissa, emme saa alistua elämään sen armoilla vaan meidän kaikkien viestintäalan toimijoiden on kannettava yhteiskuntavastuumme silloin, kun sen aika on.

Viestintäpolitiikan ja tietoyhteiskuntapolitiikan suhde tällä hallituskaudella on erittäin tiivis. Tietoyhteiskuntapolitiikassa hallitus on päättäväisesti ryhtynyt toimiin, joilla Suomi saadaan takaisin maailman eturiviin. Olemme pudonneet liian kauas maailman kärkimaista viime aikojen vertailuissa. Ne osa-alueet joilla emme pärjää kärkimaiden kanssa on nyt pitkälle tunnistettu ja toimenpiteet tulosten parantamiseksi käynnistetty. Meidän on pakko katsoa todellisuutta silmiin ja korjata kurssia, mikäli aiomme pärjätä globaalissa kilpailussa innovaatioista ja investoinneista. Teknologisen kehityksen rooli ja merkitys on Suomelle nyt ja jatkossa elintärkeä. Teknologian hyödyntäminen ja sen mahdollistamien uusien toimintatapojen käyttöönotto määrittelee pitkälti meidän kilpailukykyämme.

Tietoyhteiskuntapolitiikan lähtökohtia tämän hallituksen ohjelmassa ovat konkreettiset tulokset pikemmin kuin ikuiset projektit. Mieluummin saadaan aikaan muutamia merkittäviä edistysaskelia kuin käynnistetään tusina mitäänsanomattomia kehityshankkeita. Laajakaistapolitiikan linjanmuutos, josta kerron kohta tarkemmin, on yksi keskeinen hanke jolla Suomi viedään takaisin maailman kärkeen. Keskeisiä ja hyvin konkreettisia asioita ovat myös sähköinen tunnistaminen, e-laskujen käyttöönottaminen, yhteispalvelukonseptin luominen ja kansalaisen asiointitilin avaaminen.

Laajakaistapolitiikka on aivan tietoyhteiskuntapolitiikan keskiössä. Kansalaiset ja elinkeinoelämä tarvitsevat yhä tehokkaampaa tiedonsiirtoa. Tätä edellyttävät muun muassa etätyö, yritystoiminta, sähköinen asiointi sekä sosiaali- ja terveyshuollon palvelujen käyttö. Myös televisiotoiminta on tulevina vuosina murroksen edessä, kun ohjelmien jakelukanavat monipuolistuvat ja teräväpiirtolähetykset tekevät tuloaan. Myös tässä nopea laajakaista on oleellinen tekijä.

Laajakaistapolitiikassa kyse on siitä, miten taataan riittävän nopeat yhteydet kaikille kansalaisille ja yrityksille joka puolella maata siten, että kysyntää vastaavat nopeat yhteydet ovat kohtuuhintaan saatavilla.

Laajakaistapolitiikassa tarvitaan uutta otetta, joka luo varmuuden sille, että kaikilla tietoyhteiskuntapolitiikan kehittäjillä on tulevaisuudessa saatavilla yhteydet, joiden varaan palvelukehitys voidaan rakentaa. Onhan selvää, että olosuhteissa, joissa teleyhteyksiä mieluummin puretaan kuin rakennetaan, hallituksen on ryhdyttävä toimiin tietoyhteiskunnan toimivuuden varmistamiseksi.

Laajakaista ei ole enää hupia ja ylellisyyttä. Se on välttämättömyyshyödyke, joka on taattava kaikille. Nopeat ja toimivat yhteydet ovat välttämättömiä Suomen taloudellisen kilpailukyvyn kannalta ottaen huomioon ne vaatimukset, joita kohdistuu erityisesti julkisen sektorin toimintojen tehostamiselle. Laajakaistapolitiikan muutos tarjoaa myös lääkkeen Suomen tämänhetkiseen vaikeaan haasteeseen kuten ikääntymiseen, haja-asutusalueiden palveluiden varmistamiseen, ilmastopolitiikkaan ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

Tähän saakka kattavien laajakaistapalveluiden on uskottu syntyvän Suomeen markkinaehtoisesti. Näin on tiettyyn rajaan saakka tapahtunutkin. Valtion ei ole tarvinnut puuttua teleyritysten toimintaan tiukalla sääntelyllä, veroilla tai julkisella tuella. Olemme pärjänneet näin kohtalaisen hyvin. Peruslaajakaistan saatavuuden erityisesti mobiiliteknologioilla voidaan arvioida olevan ensi vuoden loppuun mennessä hyvällä tasolla. Kunnianhimoisempaa laajakaistapolitiikkaa on kuitenkin vaadittu aika ajoin useiden tahojen toimesta. Itse asiassa edellinen hallitus asetti tietoyhteiskuntastrategiassaan tavoitteeksi taata kaikille suomalaisille 100 megabitin laajakaistayhteydet vuoteen 2015 mennessä. Teleyritykset olivat tuolloin mukana laatimassa tätä strategiaa. Valitettavasti strategia jäi tuolloin kesken siinä mielessä, että toteuttamistavasta ei sovittu mitään.

Viimeisen vuoden tapahtumat osoittavat selvästi, että telemarkkinat ovat muutoksessa ja teleyritykset ovat entistä useammin kiinnostuneempia omistajan kuin asiakkaan hyvinvoinnista. Tämä näkyy muun muassa kiinteän verkon palveluiden karsimisena tavalla, joka osittain heikentää asiakkaiden saamia palveluja sen sijaan että teknologiamuutos parantaisi palveluja.

Markkinoiden muutos edellyttää väistämättä myös viestintäpolitiikan perusteiden uudelleen arvioimista. Valtio ei voi seurata sivusta kansalaisten ja yritysten huolta siitä, että asuinpaikan vuoksi osallistuminen modernin yhteiskunnan perustoimintaan on uhattuna. Valtion on kannettava vastuu siitä, että kansalaisille on tasa-arvoisesti tarjolla laadukkaita viestintäyhteyksiä kaikkialla.

Hallitus hyväksyi viime viikolla ehdotuksestani periaatelinjauksen, jonka mukaan vuoden 2015 loppuun mennessä kaikkiin vakinaisiin asuntoihin sekä yritysten ja julkishallinnon toimipaikkoihin voidaan kysynnän mukaan saada vähintään 100 megabitin tilaajayhteyksiä. Lisäksi jo tätä ennen - vuonna 2010 - tullaan kaikille kansalaisille takaamaan vähintään 1 megabitin kiinteä tai langaton internet-yhteys.

Esitys perustuu kansliapäällikkö Pursiaisen pyynnöstäni laatimaan selvitykseen. Selvitys on ansiokas. Se määrittää sekä tavoitteen että keinot ja varsin realistisella tasolla puuttuen vain siihen mikä on välttämätöntä. Valtion toimet purevat vain siellä, missä markkinat eivät toimi. Lähtökohtana tulee jatkossakin olemaan, että käyttäjä hankkii ja kustantaa tilaajayhteytensä itse. Käyttäjä voi myös edelleen itse päättää millaisen langallisen tai langattoman tilaajayhteyden hän haluaa ja minkälaista välityskapasiteettia tarvitsee.

Hallitus on iltakoulussaan periaatetasolla linjannut, että kohtuullinen omavastuumatka – ts. kansalaisen itsensä maksettavaksi tulevan tilaajayhteyden pituus on enintään kaksi kilometriä. Kustannuksiltaan tällainen investointi vastaa esimerkiksi normaalin sähköliittymän vetämistä. Kriitikot ovat pitäneet tätäkin omavastuukustannusta liian suurena. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä muistuttaa myös toisesta hallituksen tänä syksynä tekemästä linjauksesta – nimittäin kotitalousvähennyksen ulottamisesta koskemaan myös tieto- ja viestintäpalveluita. Tämä tarkoittaa sitä, että laajakaistan asennukseen ja kaivamiseen voi jatkossa saada verovähennyksen – korkeintaan 3000 euroa per henkilö per vuosi.

Hallitus ei ole vielä ottanut yksityiskohtaista kantaa laajakaistatukien rahoittamismalleihin. Korkealaatuinen yleisen televerkoston laajeneminen alueellisesti tasa-arvoisella tavalla varmistetaan viime kädessä julkisella yritystuella. Valtio sitoutuu omalta osaltaan osallistumaan yritystuen kustannuksiin yhdessä teleyritysten, kuntien, maakuntien sekä EU:n rakennerahastojen kanssa.

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen on esittänyt selvityksessään, että valtion osuuden rahoittamiseksi eräät jakoon tulevat radiotaajuudet huutokaupattaisiin tai jos huutokauppatulot eivät riitä puuttuva osa rahoitettaisiin teleyrityksiltä perittävällä televerkon tasausmaksulla. Mutta kuten todettua, rahoitusratkaisuihin palataan hallituksen periaatepäätöksen valmistelun yhteydessä. Nyt olemme lähettäneet selvityksen ja hallituksen periaatelinjaukset laajalle lausuntokierrokselle.

Niin tärkeää kuin laajakaistapolitiikka hallituksen tietoyhteiskuntapolitiikassa onkin, haasteita on muitakin.
Hallituksen tietoyhteiskuntapolitiikkaa koskevassa periaatepäätöksessä viime vuodelta on linjattu tietoyhteiskunnan kehittämisen keskeisimmät hankkeet. Huomiota on kiinnitetty erityisesti uusien sähköisten palveluiden tuomiseen markkinoille. Samalla on haluttu varmistaa, että tietoyhteiskunnan kehittämisen perusedellytykset kuten luottamus, osaaminen ja esteettömyys ovat kunnossa, jotta tietoyhteiskunta kehittyy tasa-arvoisesti. Suomalaiselle sisältö- ja palvelukehitykselle on etsitty suuntaa erityisen innovaatiostrategian kautta. Merkittävä rooli tietoyhteiskunnan kehittämisessä on annettu julkiselle hallinnolle – sen uudistamiselle ja tehostamiselle niin rakenteita kuin toimintatapojakin muuttamalla.

Johtamani Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta julkaisi viime keväänä tietoyhteiskunnan toimintasuunnitelman. Vielä vuosi sitten suunnitelma vaikutti hyvinkin kunnianhimoiselta. Kun nyt tarkastelee keskeisten hankkeiden etenemistä, voi todeta, että valtaosa periaatteellisista ratkaisuista tulee tehdyksi tämän syksyn tai ensi kevään aikana.
Sen jälkeen on järkevää ryhtyä keskustelemaan uusista haasteista. Käytännössä se tarkoittaa seuraavalle hallitukselle jätettävää perintöä ja seuraavan hallituskauden tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteitä.

Pitäisin hyvänä, että viime hallituksen tapaan myös tämä hallitus päivittää kansallisen tietoyhteiskuntastrategian vielä viime töikseen, ennen vaaleja. Kaikki tämänkin hallituskauden aikana tapahtuneet mullistukset osoittavat selvästi, että tietoyhteiskunnan kehittyminen vaatii jatkuvaa seurantaa ja reagointia. Tavoitteita on säännöllisin väliajoin arvioitava kriittisesti. Näyttää lisäksi siltä, että jatkossa tarvitaan vielä voimakkaampaa politiikan koordinaatiota ja ohjausta. Yhteistyö ministeriöiden välillä ei vieläkään ole sitä, mitä se voisi olla. Vaikka hallituksessa tietoyhteiskuntapolitiikan linjauksista vallitseekin hyvä yhteisymmärrys, ei se aina kanna käytännön toteuttamiseen saakka. Aion vielä lähiaikoina tuoda hallituksen käsittelyyn uusia ehdotuksia virkamiestason yhteistyön tiivistämiseksi. Uskon, että vahva koordinaatio on ainoa tapa saada nopeita tuloksia aikaan. Haluan myös parantaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä.

Public-private -partnership on välttämätöntä, jotta hallitusohjelman keskeisin tietoyhteiskuntahanke, hallinnon sähköisten palveluiden kehittäminen, etenee tavoitteiden mukaisesti. Valtiovarainministeriöllä on keskeinen rooli palvelukehityksen ohjaamisessa. Se on tässä kuussa asettanut hankkeen arvioimaan julkisen sektorin sähköisten palveluiden kehittämismallia ja toimintatapaa Suomessa. Hankkeeseen on sisään kirjoitettu tarve määritellä ja tehostaa julkisen ja yksityisen sektorin työnjakoa. Hanke on mitä tervetullein, sillä sekä julkisen sektorin ohjausmallit kuin julkisen ja yksityisen sektorin työnjakokin on sähköisten palveluiden tuotannossa pitkälti sopimatta. Meillä on huonoja esimerkkejä hallinnon itsensä tuottamista palveluista, jotka ovat jääneet kansalta käyttämättä. Näistä tunnetuin lienee kansalaisen sähköinen henkilökortti. Osittain julkisen sektorin oman yhteistyökyvyttömyyden ja osin ohjausmallien puuttumisen vuoksi sähköinen tunnistaminen on maassamme lasten kengissä.

Mielestäni sähköisten palveluiden tuottamisessa julkisen ja yksityisen sektorin ”kumppanuudella” ja yhteistyöllä saadaan vauhtia kumpaankin toimijaan. Monet teleyritykset ja IT-talot pystyvät jo nyt tuomaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja julkisen sektorin ongelmiin alkaen virtuaalikokouksista ja päätyen sähköisiin terveydenhoidon palvelukonsepteihin. Julkisen sektorin tulisi nykyistä ennakkoluulottomammin hyödyntää yksityisen sektorin markkinoilla jo olevia ratkaisuja sen sijaan, että tekevät niitä itse. Yksityisen sektorin innovatiivisuutta ja palvelutuotannon osaamista pitäisi mielestäni hyödyntää erityisesti sähköisen tunnistamisen ja kansalaisen asiointitili-tyyppisten palveluiden kehittämisessä.

Sähköisen tunnistamisen sääntelyssä on tehty merkittäviä päänavauksia viime aikoina siihen suuntaan, että myös yksityinen sektori pääsisi tuottamaan edullisia ja käyttäjäystävällisiä sähköisiä tunnistamispalveluita markkinoille. Väestötietolain muutoksella sähköinen asiointitunnus on esitetty luovutettavaksi myös muille varmentajille kuin Väestörekisterikeskukselle. Lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Omassa ministeriössäni uudistetaan erittäin kiireisellä aikataululla sähköisiä allekirjoituksia koskevaa lainsäädäntöä koskemaan myös tunnistamispalveluiden tarjontaa. Näin halutaan luoda toimijoille oikeudellinen varmuus ja ulottaa viranomaisvalvonta myös muiden kuin laatuvarmenteiden tarjontaan.

Odotan edelleen operaattoreiden liikkeellelähtöä mobiilitunnistamisessa. Totean samalla, että tunnistamispalveluiden saamiseksi markkinoille täytyy käyttää kaikki keinot. Eri tunnistamisvälineitä pitää saada markkinoille nykyistä helpommin, turvallisella tavalla ja väärentämättä kilpailua. Ikkuna on nyt auki uusille ratkaisuille. Keskeiset tulevaisuuden palvelut kuten mahdollinen sähköinen äänestäminen ja kansalaisten terveyspalveluiden kehittyminen edellyttävät päätöksiä siitä, mitä tunnistamisteknologiaa käytetään. Enää ei ole varaa odotella.

Tulevaisuuden avain sekä tele- että mediapolitiikan näkökulmasta on internet. Internetin viimeaikaiset läpimurrot perustuvat uusiin teknologia-alustoihin.

Globaaliin viestintäalan murrokseen on syytä valmistautua myös Suomessa. Ministeriössä toimii tällä hetkellä työryhmä, jonka tehtävänä on esittää toimenpiteitä Suomen viestintäalan kilpailukyvyn parantamiseksi.

Teletoiminnan lähihistoria on taloudellisesti tarkastellen ollut vaihteleva. Sitä leimasi voimakas kasvu 1990-luvulla, mikä oli peräisin lähinnä regulaation avautumisesta sekä matkaviestinnän kasvusta ja leviämisestä koko kansan käyttöön. 2000-luvulle tultaessa kasvu pysähtyi eikä alan kansainvälistyminen ottanut onnistuakseen. Tämä pakotti hakemaan kasvua lähinnä kustannustehokkuudesta, mikä merkitsi irtisanomisia ja tuotekehityspanosten leikkauksia.

Samantapainen on ollut kehitys myös media-alalla. Se on perinteisen kotikutoista. Mediapalvelut ovat suomalaista alkuperää olevien yhtiöiden hallussa, mutta mediasisällöt ovat ulkomaista alkuperää. Maanpäällisissä lähetyksissä kapasiteetti on digitalisoinnin myötä kasvanut, mikä on kasvattanut koko toiminnan volyymia. Suomi ei silti kansainvälisesti katsottuna ole koskaan ollut mediatoiminnan edelläkävijä.

Viestintäalan historia ja konvergenssi huomioiden keskeinen kysymys viestinnän elinkeinopolitiikan näkökulmasta onkin, miten uudet investoinnit saadaan lentoon. Viestintäviraston viimeisimmän viime viikolla julkaiseman markkinakatsauksen mukaan teleyritysten omavaraisuusaste on hyvä. Ne ovat kannattavia eikä investoinneille tästä näkökulmasta tuntuisi olevan esteitä. Missä siis viipyy suomalaisten telemarkkinan uusi ”buumi”. Miten pääsemme tältä osin takaisin maailman huipulle.

Ala luonnollisesti itse päättää omista toimenpiteistään. Päättäjän kannalta haluan sanoa, että nyt ei arkailla viestintäpolitiikan keinojen uudelleen arvioimisessa. Laajakaistan osalta politiikka on arvioitu uudelleen. Seuraava haaste on joukkoviestinnän toimilupapolitiikka ja siihen liittyen myös internet-television edistäminen.

Viime syksynä analogiset televisioverkot suljettiin ja Suomessa siirryttiin kokonaan digitaalisiin televisiolähetyksiin. Tämän seurauksena vapautui suuri määrä taajuusvarantoa hyvin kiinnostavalta taajuusalueelta. Eri osapuolia laajasti kuultuaan hallitus päätti viime heinäkuussa, että osa vapautuneista taajuuksista – yhteensä 72 megahertsiä - tullaan jatkossa osoittamaan laajakaistaisille matkaviestinverkoille. Päätös on erittäin merkittävä, koska se avaa uusia kiinnostavia mahdollisuuksia langattomien viestintäpalveluiden tarjonnalle, erityisesti haja-asutusalueilla.
Taajuuskaistan käyttöönotto tulee kuitenkin viemään useita vuosia. Tämä johtuu muun muassa kansainvälisistä koordinointineuvotteluista. Asia on esillä myös vuonna 2011 pidettävässä Maailman radiotaajuuskonferenssissa. Konferenssin valmisteluihin liittyen asetin viime viikolla työryhmän, jonka jäseniksi toivotan kaikki asiasta kiinnostuneet tahot tervetulleiksi.

Samalla kun allokoitiin lisätaajuuksia matkaviestinnän käyttöön, päätettiin myös varata VHF-alueella vapaana olevat televisiotaajuudet teräväpiirtotelevisiolle. Tältä osin olemme tilanteessa, jossa teräväpiirtolähetykset voisivat käynnistyä koska vain. Verkkoluvat voidaan julistaa auki milloin vain ja sisältöjen saaminen teräväpiirtolähetyksiin riippuu lähinnä mediatalojen tahdosta. Ennen liikkeelle lähtöä haluan kuitenkin varmistaa muutaman asian. Kilpailua verkkopuolelle on saatava lisää. Samalla ohjelmistotoimilupaohjausta on selkiytettävä. Myös ohjelmistopuolella on ennakkoluulottomasti kyettävä arvioimaan toimilupien myöntämiskriteereitä.

Kotimaisten hankkeiden lisäksi sähköisen viestinnän asiat ovat vahvasti tapetilla myös EU:ssa. Komission ehdotuksia uusiksi teledirektiiveiksi on käsitelty Brysselissä koko tämän vuoden ajan viikoittain. Harjoitus on ollut vaativa, koska komission ehdotuksiin sisältyy joukko sellaisia ehdotuksia, joita me emme voi sellaisenaan tukea. Meille on tärkeää säilyttää riittävä kansallisen viestintäpolitiikan liikkumavara. Tämä koskee erityisesti taajuushallintoa sekä komission veto-oikeuden laajentamista markkinasääntelyssä. Emme myöskään halua lisätä byrokratiaa perustamalla uusia toimielimiä.

Suomi on osallistunut neuvotteluihin erittäin aktiivisesti ja olemme onnistuneet vaikuttamaan puheenjohtajamaiden Slovenian ja Ranskan esittämiin kompromissiteksteihin sillä tavalla, että kaikki keskeisimmät huolenaiheemme on otettu tyydyttävällä tavalla huomioon. Direktiivit hyväksytään kuitenkin yhteispäätösmenettelyssä Euroopan parlamentin kanssa, mikä edellyttää sopimusta neuvoston ja parlamentin kesken. Parlamentti äänesti omista mietinnöistään eilen. Neuvoston poliittinen yhteisymmärrys puolestaan on tarkoitus hyväksyä teleministerineuvostossa marraskuussa. Kunnianhimoinen tavoite on saada koko paketti hyväksyttyä ennen ensi vuonna pidettäviä parlamenttivaaleja.

Lopuksi haluan todeta puheeni aiheeseen liittyen, että internet on arjen tietoyhteiskunnan välttämättömyyshyödyke. Käytännössä arjen tietoyhteiskunnan eteenpäin vieminen on internetin hyödyntämistä. Pidemmällä tähtäimellä on nähtävä, että internet on arjessamme kaikessa läsnä. Tällä hetkellä se on kuitenkin vielä resurssi, joka on pitkälti hyödyntämättä.

Heitänkin lopuksi Teille arvon teleoperaattorit yhden kaikista keskeisimmästä tietoyhteiskuntahaasteista – laadukkaat ja nopeat yhteydet. Internetiin pitää päästä yhä nopeammilla yhteyksillä. Olen aivan varma, että te pystytte tähän haasteeseen vastaamaan.

Toivotan kaikille mukavia ja antoisia päiviä.