Viestintäministeri Suvi Lindén Media ja Message -tapahtumassa 6.8.2009

Hyvät Media ja Message -tapahtuman osanottajat, hyvät työtoverit

Toivon että teillä kaikilla on kauniin kesän aikana ollut mahdollisuus viettää virkistävä ja uusia voimia antanut loma. Luovan työn tekijöinä te varmasti tiedätte, että luovuus ja uusien asioiden synnyttäminen vaativat välillä myös lepoa ja lainausmerkeissä joutenoloa.

Jos katsomme edessä olevan syksyn taloudellisia näkymiä näyttää siltä, että uusia voimia ja uusia ajatuksia todella tarvitaan nyt myös viestintäalalla kenties enemmän kuin koskaan. Ikävä kyllä lyhyellä tähtäyksellä ei ole nähtävissä nopeaa muutosta parempaan, vaan taloudellinen tilanne jatkuu vaikeana. Luonnollisesti vaikea taloudellinen tilanne heijastuu myös media-alan yritysten toimintaan ja toimintaedellytyksiin. Tänä vuonna tapahtunut televisiomainonnan supistuminen 13 prosentilla ja koko mediamainonnan vajaalla 20 prosentilla on karu tosiasia, joka tuntuu kaupallisen sähköisen viestinnän arvoketjun kaikissa portaissa.

Vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi monissa yrityksissä joudutaan elämään niin sanotusti kädestä suuhun. Käytännössä tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että eletään varman päälle ja tuotekehityksestä sekä siihen oleellisesti liittyvästä riskinotosta tingitään. Kuitenkin olisi hyvä muistaa, että taantuman jälkeen alkaa uusi nousukausi, josta jo mm. Yhdysvaltojen markkinoilla on näkyvissä pieniä merkkejä. Nyt on siis aika varautua myös tulevaan kasvuun ja tehdä tarvittavia panostuksia tieto- ja viestintäteknologiaan. Se on pitkällä aikavälillä varmin tuottavuutta lisäävä tekijä. Elämme kieltämättä haastavaa aikaa, jota kuvaa suuri teknologinen murros yhdistettynä vaikeaan taloustilanteeseen. Tilanne sisältää ehdottomasti uusia mahdollisuuksia niille, jotka osaavat ja joilla on rohkeutta muuttaa tuotanto- ja toimintatapojaan innovatiivisesti.

Kuten tiedämme, taloudellinen taantuma ei ole ainoa tekijä, joka tällä hetkellä ravisuttelee perinteisten mediatalojen perustuksia. Laajakaistaverkkojen ja päätelaitteiden nopea kehitys, uudet, esimerkiksi Googlen tapaiset toimijat uusine ylikansallisine liiketoimintamalleineen ja uudet kulutus- ja käyttäytymistavat, kuten erilaiset sosiaalisen median ilmiöt hämmentävät niin pienen kuin suurenkin kulkijan mieltä kenties enemmän kuin talouden ylä- ja alamäet.

Vaikka Suomen mediamarkkina on erilainen kuin Yhdysvaltojen markkina, lehdistön tilanne Yhdysvalloissa askarruttaa ja huolestuttaa päätöksentekijöitä myös suomalaisten mediatalojen parkettikerroksissa. Luonnollisesti työtekijät ovat huolestuneita. Toisaalta Yhdysvallat on tunnetusti hyvin innovatiivinen maa ja johtava Internet maa, joten sikäläisiä markkinoita on syytä seurata myös siinä mielessä, että sieltä saattaa uhkakuvien lisäksi löytyä myös ratkaisuja.

Tänään voimme sanoa, että televisioverkkojen digitalisointi onnistui Suomessa alkuvaiheen teknisistä ongelmista huolimatta kohtuullisen hyvin. Perustavoite, - televisiotarjonnan monipuolistaminen siten, että kansalliset toimijat kansallisine sisältöineen ovat siinä vahvasti mukana – saavutettiin. Digitaalisen verkon kautta on tarjolla toista kymmentä ilmaista kanavaa ja tukku maksukanavia. Tarjonta on selvästi monipuolisempaa kuin analogisena aikana.

Merkille pantavaa on, että kanavien lukumäärän lisääntyminen ja katsojakunnan niin sanottu sirpaloituminen ei Suomessa ole ainakaan toistaiseksi aiheuttanut televisiomainonnan liikevaihdon romahdusta, kuten on tapahtunut Britanniassa. Osaltaan noudatetun toimilupapolitiikan ansiosta keskeiset toimijat ovat säilyttäneet suhteellisin hyvin myös katsojaosuutensa.

Tähän on kuitenkin heti perään todettava, että televisioverkkojen digitalisointi ei ollut mikään päätepiste, vaan ainoastaan yksi osa uusien televerkkojen kehityksessä. Itsestään selvää on, että kilpailevien laajakaistaverkkojen kehittyessä Internetin voima haastaa perinteisen toiminnan ja toimijat myös tällä toimialalla. Uuden sukupolven digiboxeissa on Internet –yhteys, eikä Hollywood varmasti jätä tätä teknistä mahdollisuutta käyttämättä.

Pidän erittäin tärkeänä sitä, että viestintäpolitiikassa tarkastellaan televisiomarkkinoita kokonaisuutena. Tällä hetkellä keskeistä on kehittää markkinoita itsessään ja myös siellä tarjottavien palveluiden ominaisuuksia. Kuten muilta sähköisen viestinnän osa-alueilta voidaan nähdä, markkinoiden kehittämisessä kilpailu on useimmiten oiva apuväline tuottamaan innovatiivisia palveluita, edullisia asiakashintoja sekä laajaa saatavuutta. Uskon, että näin on myös televisiomarkkinoilla. Ensimmäinen kilpailun avaus nähtiin kesäkuussa, kun hallitus päätti myöntää verkkotoimiluvat teräväpiirtotelevision koelähetyksiin DNA:lle, joka on televisiomarkkinoilla uusi toimija antenniverkoissa. Lisää toimiluparatkaisuita on tulossa syksyllä, kun valtioneuvosto myöntää luvat nykyisille A-, B- ja C-kanavanipuille sekä uudelle F-kanavanipulle ja pääkaupunkiseudun alueellisille kanavanipuille. Kaikki tulevat luvat on tarkoitus aikatauluttaa päättymään vuoden 2016 lopussa siten, että televisiomarkkinoiden kehitystä ja niiden taajuustarpeita voidaan tuolloin arvioida kokonaisuutena.

Kilpailun avaamisen ohella verkkotoimiluparatkaisuissa tulee pyrkiä siihen, että kansalaisille on tarjolla ominaisuuksiltaan laadukkaita ja uudenaikaisia televisiopalveluita. Samalla on tietenkin varmistettava jatkuvuus sellaisille katsojille, jotka ovat tyytyväisiä olemassa olevaan tarjontaan. Äsken mainitsemani teräväpiirtotelevision koelähetysten käynnistäminen antenniverkoissa on esimerkki tästä. Tulevien toimiluparatkaisujen osalta olen jo aikaisemmin linjannut, että valtakunnallisen F-kanavanipun verkkotoimilupa tullaan julistamaan haettavaksi teknologiariippumattomasti. Hakemusten perusteella päätetään, minkä tyyppisiin televisiolähetyksiin toimilupa myönnetään.

Informaatioteknologian ja siihen tukeutuvan muun kehityksen seurauksena Internetistä on tullut talouden ja muun yhteiskunnallisen toiminnan ydin tai selkäranka. Kehityksen seurauksena viestintä- ja tietoyhteiskuntapolitiikka on noussut politiikan ytimeen, mitä kuvaa hyvin se, että lähes kaikissa OECD –maissa on laadittu tai laaditaan parhaillaan mittavia laajakaistaohjelmia. Lisäksi on laadittu myös muita ohjelmia, joiden tavoitteena on kansallisen kilpailukyvyn turvaaminen ja tietoyhteiskuntapalvelujen saattaminen kaikkien kansalaisten ulottuville.

Erilaiset ICT – investoinnit ovat keskeisesti esillä myös viimeaikaisissa hallitusten elvytysohjelmissa mukaan lukien investoinnit erilaisiin sovelluksiin muun muassa terveydenhuollossa, liikenteessä ja energiahuollossa.

Useimpien maiden ja myös EU:n ja OECD:n digitaalista tulevaisuutta luotaavissa strategioissa keskeinen idea ei kuitenkaan ole tekniikka vaan avainkäsitteitä ovat innovaatio ja luovuus. Yhtäältä on niin, että uuden digitaalisen maailman nähdään avaavan portit täysin uudenlaiseen innovaatiotoimintaan ja uuteen luovuuteen ja toisaalta on niin, että edessä olevia suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä – väestön ikääntyminen, ilmaston muutos, luonnonvarojen ehtyminen ja niin edelleen - ei voida ratkaista ilman merkittäviä uusia innovaatioita ja uuden viestintäteknologia tehokasta hyväksikäyttöä. .

Me suomalaiset olemme erityisesti viestintäsektorilla hyviä monissa asioissa. Meillä on modernit televerkot, halvat käyttömaksut ja hyvä laitepenetraatio, meillä on korkeatasoinen ja runsas lehdistö ja televisio, meillä kiitos Nokian maailman korkeatasoisinta tuotekehitystä ja laiteteollisuutta ja niin edelleen. Itsetyytyväisyys on kuitenkin synti, johon meillä ei missään tapauksessa ole varaa langeta.

Erilaisissa kansainvälisissä tietoyhteiskuntavertailuissa Suomi on viime vuosina menettänyt jonkin verran asemiaan, mihin meidän on luonnollisesti reagoitava. Toisaalta tietoyhteiskuntakehityksen eteen on tehty määrätietoisesti työtä koko hallituskauden ajan, ja työ alkaa tuottaa myös tulosta. Viimeisimmässä IBM:n kansainvälisessä tietoyhteiskuntatutkimuksessa Suomi olikin jo noussut pari pykälää. Tutkimuksessa useimmat indeksit antavat meille hyvän sijoituksen. Kuitenkin yksikin huono indeksisijoitus puolestaan pudottaa kokonaissijoitustamme merkittävästi.

Tutkimuksen mukaan olemme erityisen huonoja kansalaisten osallistumista mittaavalla indeksillä ja tätä on syytä analysoida jatkossa vielä tarkemmin. Onhan tällä suora liittymäkohta myös median ja erityisesti sosiaalisen median tarjoamiin mahdollisuuksiin. Aktiivisen tietoyhteiskuntapolitiikan johdosta erilaisten arjen sujuvuutta parantavien palvelujen ja työn tuottavuutta lisäävien järjestelmien kehittämisessä olemme kuitenkin jo melko pitkällä. Työtä on luonnollisesti vielä tehtävä paljon ja etenkin julkinen sektori on kansantalouden velkaantuessa suurten tuottavuushaasteiden edessä.

Innovaatioista ja luovuudesta on helppo siirtyä tämän seminaarin tematiikkaan eli perinteisen ja uuden liittoon. Kuten edellä sanomastani on toivottavasti tullut ilmi, aihe on myös politiikan ja hallinnon näkökulmasta mitä ajankohtaisin. Kysymys kuuluu, miten edesautamme suomalaisen ammattimaisesti tehdyn sisällön eli niin sanotun ”professional contentin” kehittymistä ja pysymistä kilpailukykyisenä uudessa mediaympäristössä. Lisäksi kysymys on laajasti julkisen palvelun Yleisradiotoiminnan roolista ja tehtävästä monikanavaympäristössä. Vastausta näihin kysymyksiin on mielestäni haettava muualta kuin julkisen Yleisradion ja yksityisen sektorin vastakkainasettelusta.

Monikanavaisuus myötä sisällöt korostuvat jakelutien sijasta. Yleisradion osalta tämä tarkoittaa sitä, että sen tarjoamat sisällöt ovat tulevaisuudessa vielä suuremmassa määrin suomalaisten katsottavissa monen eri kanavan kautta. Monikanavaisuus oli myös lähtökohta, kun parlamentaarinen työryhmä toimeksiannostani laati ehdotustaan Yleisradion julkisen palvelun tehtävästä ja sen rahoittamismallista. Televisiomaksun sitomisesta välineeseen eli televisiovastaanottimeen on aika luopua. Myös maksajien tulisi ymmärtää että rahoituksen kohde on nimenomaan Yleisradion sisältötuotanto.

Avoimuus lisää joskus tuskaa. Kun maksu ja Yle sidotaan nykyistä tiukemmin yhteen, herää keskustelu juuri Ylen tuottaman sisällön – nk. julkisen palvelun - laajuudesta, tarpeellisuudesta ja roolista suhteessa muihin kaupallisesti tuotettuihin sisältöihin. Julkisen keskustelun valossa tuntuu kuin ennen keskenään hyvinkin voimakkaassa symbioosissa eläneet kaupallinen ja julkinen media olisivat Ylen uuden rahoitusmallin vuoksi joutuneet täysin eri puolille aitaa. Todellisuudessa ehdotettu rahoitusmalli on hyvin lähellä nykyistä. Myös suunniteltu maksukertymä takaa Ylelle suurin piirtein nykyisen rahoituspohjan.

Mistä siis näin iso poru? Valitettavasti työryhmän ehdotus valmistui aivan eri taloudellisessa tilanteessa kuin ryhmän asettamisen aikaan vallitsi. Ilmeistä on myös, että osa kritiikistä johtuu jo pitkään pinnan alla velloneesta epäselvyydestä julkisen palvelun roolista ja laajuudesta nimenomaan muuttuvan mediamaiseman osana. Uskon, että keskustelu on oikea-aikaista ja oikeaan osuvaa. Vastakkainasettelun sijaan pidän ensisijaisen tärkeänä löytää selkeä työnjako ja oikea tasapaino julkisen ja kaupallisen median välille. Komission tiedonanto valtiontukien soveltamisesta julkiseen yleisradiotoimintaan antaa eväitä Yleisradion hallintomallin selkeyttämiselle. Toivon, että sekä rahoitus että hallintomalli voisivat edetä osana samaa pakettia. Yleisradion roolia on tarkasteltava kokonaisuutena, ei yksittäisenä rahoitusasiana. En myöskään usko, että lykkäämällä ratkaisuja vuosiksi eteenpäin, tilanne ainakaan helpottuu.

Media-alalla, kuten ei varmasti millään muullakaan alalla, ole varaa jäädä odottamaan, mitä uusi maailma tuo tulessaan. Turbulentteina aikoina asioihin on tartuttava tässä ja nyt. Tarvitsemme älyllisen ristipölytystä, mikään oikea syy ei estä sen aloittamista vaikka heti.

Hyvät Media&Message tapahtuman osanottajat. Toivon, että Teillä on ollut antoisa ja uusia ajatuksia liikkeelle nykivä tapahtuma, ja ottaen huomioon, että kesä ei suinkaan ole loppu, toivon, että syyskesä antaa teille vielä runsaasti vitamiineja ja voimia syksyn ja talven koitoksiin.