Tärkein Suomen kanavista on 43 kilometriä pitkä Saimaan kanava, joka yhdistää Saimaan Suomenlahteen. Saimaan kanavasta lähes puolet sijaitsee Venäjältä vuokratulla alueella.
Suomi ja Venäjä allekirjoittivat Saimaan kanavan vuokrasopimuksen jatkosopimuksen 27. toukokuuta 2010 Lappeenrannassa. Valtiosopimuksen mukaan Venäjä vuokraa omalla puolellaan olevan Saimaan kanavan ja siihen liittyvän alueen Suomelle. Sopimuksella turvataan kanavaliikenne 50 vuodeksi.
Kanavan perusvuokra Suomelle on 1,2 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi Suomi maksaa muuttuvaa vuokraa kanavalla liikennöivien alusten kokonaismäärän mukaan. Molemmilla mailla on oikeus periä erikseen määriteltyjä liikennemaksuja kanavan käyttäjiltä.
Suomen ja Venäjän valtioiden edustajat keskustelevat säännöllisesti Saimaan kanavan liikennöinnin sujuvuuden varmistavaksi. Suomen valtion nimittämä kanavavaltuutettu on liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen. Venäjän kanavavaltuutettu on Venäjän varaliikenneministeri Sergei Aristov.
Kanavavaltuutetun apuna vuokrasopimuksen täytäntöönpanoa valvoo liikenne- ja viestintäministeriössä toimiva Saimaan kanavavaltuutetun toimisto. Kanavavaltuutetun toimisto kuuluu ministeriössä Liikennealan strategia -yksikköön. Suomen puolella Saimaan kanavan liikennöinnistä vastaa Liikennevirasto.
Saimaan kanavavaltuutetun toimisto sijaitsee Lappeenrannan Mustolassa. Toimiston tehtävänä on toimia asiantuntijana Saimaan kanavan vuokrasopimuksen voimaansaattamiseen sekä sopimuksen valvontaan ja kehittämiseen liittyvissä tehtävissä.
Saimaan kanavavaltuutetun toimisto perustettiin 17.2.2012. Se perustettiin Saimaan kanavan hoitokunnan tilalle. Hoitokunnan toiminta loppui 16.2.2012.
Yhteystiedot:
Saimaan kanavavaltuutetun toimisto, Itäinen Kanavatie 2, 53420 Lappeenranta, p. 05 4585 170, fax 05 4368 086
Saimaan kanava avattiin liikenteelle ensimmäisen kerran vuonna
1856. Suurempien laivojen vuoksi kanavaa on uudistettu
perusteellisesti kahteen otteeseen. Nykyinen kanava otettiin
käyttöön vuonna 1968.
Suomi ylläpitää koko kanavaa sekä huolehtii alusliikenteen
ohjauksesta ja turvallisuudesta sekä luotsauksesta ja jäänmurrosta.
Venäjä vastaa luotsauksesta ja jäänmurrosta kanavalta Suomenlahteen
johtavilla väylillä.
Eteläesplanadi 16, Helsinki, PL 31, 00023 Valtioneuvosto. Puhelin 0295 16001. Faksi 09 160 28596.
kirjaamo@lvm.fi, webmaster@lvm.fi