Sisältöön  

Televisiotoiminta

Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa televisiotoiminnan sääntelystä ja edistämisestä, Yleisradioon ja julkiseen palveluun liittyvästä lainsäädännöstä sekä valtion televisio- ja radiorahastosta. Ministeriö myös valmistelee televisiotoimintaan myönnettävät toimiluvat.

Suomessa siirryttiin kokonaan digitaalisiin televisiolähetyksiin antenniverkossa 31.8.2007. Kaapeliverkossa analogiset televisiolähetykset päättyivät 29.2.2008. Televisiolähetysten digitalisointi perustui valtioneuvoston 4.3.2004 tekemään periaatepäätökseen.

Yleisradion julkisen palvelun tehtävä

Yleisradion toiminnasta on säädetty lailla. Yleisradion tehtävänä on tuoda täyden palvelun yleisradio-ohjelmisto jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Yhtiön toiminnasta vastaavat sen laissa määritellyt hallintoelimet, viime kädessä eduskunnan valitsema hallintoneuvosto.

Yleisradion julkisen palvelun toiminta rahoitetaan nykyisin televisiomaksuilla. Yhtiö ei saa lähettää kanavillaan mainontaa. Yleisradio Oy:n julkisen palvelun määrittelyä, rahoitusta ja hallintoa ollaan uudistamassa. Asiaa pohtinut parlementaarinen työryhmä jätti loppuraporttinsa huhtikuussa 2009. Työryhmä ehdotusten jatkovalmistelu on käynnissä.

Toimiluvat

Televisiotoiminnan harjoittamiseen maanpäällisessä joukkoviestintäverkossa on haettava valtioneuvostolta toimilupa. Lyhytaikaiseen televisiotoimintaan haetaan toimilupaa Viestintävirastosta. Yleisradio (YLE) saa harjoittaa televisiotoimintaa ilman toimilupaa niillä taajuuksilla, jotka valtioneuvosto on taajuussuunnitelmassa osoittanut sen käyttöön. Televisioverkosta vastaa Digita Oy, jolle valtioneuvosto on myöntänyt toimiluvat verkkopalvelun tarjoamiseksi.

Lisätietoja:

Viestintäneuvos Elina Normo, p. (09)160 28463, etunimi.sukunimi@lvm.fi
Neuvotteleva virkamies Jussi Mäkinen, p.(09) 160 28498, etunimi.sukunimi@lvm.fi