Yleisradio Oy saa käyttöönsä ensi vuodeksi 415 miljoonaa euroa televisiomaksuista kertyviä tuloja. Valtioneuvosto vahvisti 20. joulukuuta televisio- ja radiorahaston käyttösuunnitelman vuodelle 2008.
Televisiomaksut kerätään valtion televisio- ja radiorahastoon, jonka varoista suurin osa käytetään Yleisradion menoihin. Rahastosta katetaan myös televisiomaksujen perinnästä ja tarkastuksesta aiheutuvia kustannuksia.
Liikenne- ja viestintäministeriö saa rahastosta 366 000 euroa televisio- ja radiotoiminnan kehittämiseen.
Valtioneuvosto päättää vuosittain televisio- ja radiorahaston varojen jakamisesta. Televisio- ja radiorahastoa hoitaa Viestintävirasto.
Kaupallisten televisioyhtiöiden rahastoon maksamat toimilupamaksut poistuvat ensi vuoden alusta. Televisio- ja radiotoimijat maksavat jatkossa Viestintävirastolle vuosittaisen valvontamaksun. Sillä katetaan ne kulut, joita Viestintävirastolle tulee televisio- ja radiotoiminnan valvonnasta.
Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Elina Normo, puh. (09) 160 28463, 040 765 7887
Eteläesplanadi 16, Helsinki, PL 31, 00023 Valtioneuvosto. Puhelin 09 160 02. Faksi 09 160 28596.
kirjaamo@lvm.fi, info@lvm.fi, webmaster@lvm.fi