Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisesta olisi järkevää, että seuraavista elinkaarimallilla toteutettavista tie- ja ratahankkeista päätettäisiin ennen keväistä valtiontalouden kehysriihtä.
Muurlan ja Lohjan välisen moottoritien sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa puhunut Huovinen totesi elinkaarimallin käytön vaativan huomattavaa osaamista sekä tilaajan että tarjoajan puolella.
- Suomessa jo toteutetusta ja nyt aloitettavasta toisesta hankkeesta saatua kokemusta olisi hyvä päästä hyödyntämään myös tulevaisuudessa, Huovinen korosti.
Muurla-Lohja on toinen Suomessa toteutettava elinkaarimallihanke. Ensimmäinen oli Lahden moottoritie. Huovinen muistutti, että elinkaarimallista on saatu hyviä kokemuksia niin Suomessa kuin monissa EU-maissakin.
Parhaiten seuraaviksi hankkeiksi sopisivat Huovisen mukaan Lappeenrannan ja Imatran välinen tie sekä ratahankkeista Kehärata, joka yhdistäisi Martinlaakson radan lentoaseman kautta päärataan.
Elinkaarimalli tarkoittaa pitkäkestoista julkisen ja yksityisen sektorin välistä sopimusta, jossa valtio ostaa varsinaisen rakennustyön lisäksi myös kunnossapidon ja rahoituksen.
Lisätietoja
erityisavustaja Pekka Salmi, puh. (09) 160 28324 tai 050 565 8898
Eteläesplanadi 16, Helsinki, PL 31, 00023 Valtioneuvosto. Puhelin 0295 16001. Faksi 09 160 28596.
kirjaamo@lvm.fi, webmaster@lvm.fi