Sisältöön  

Toimintatavat

Ministeriö toteuttaa liikenne- ja viestintäpolitiikkaa

Liikenne- ja viestintäministeriö edistää yhteiskunnan toimivuutta ja väestön hyvinvointia huolehtimalla siitä, että kansalaisten ja elinkeinoelämän käytössä on laadukkaat, turvalliset ja edulliset liikenne- ja viestintäyhteydet sekä alan yrityksillä kilpailukykyiset toimintamahdollisuudet.

Lainsäädäntötyö

Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee lakeja ja asetuksia sekä päätöksiä, joita tehdään eduskunnassa, Tasavallan Presidentin esittelyssä ja valtioneuvoston istunnoissa. Ministeriö tekee myös itse säädöskokoelmassa julkaistavia päätöksiä ja määräyksiä sekä antaa ohjeita ja määräyksiä lakien soveltamisesta.

EU-yhteistyö

Liikenne- ja viestintäministeriö osallistuu aktiivisesti EU-yhteistyöhön. Kun Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995, osa liikenne- ja viestintäpoliittisesta päätöksenteosta siirtyi yhteisössä tehtäväksi. Nykyisin yli puolet liikenteen ja viestinnän säädöksistä valmistellaan EU-yhteistyössä.

Ministerit edustavat Suomea EU:n liikenne- ja teleministerineuvoston kokouksissa. Ministeriön virkamiehet ovat mukana asioiden valmistelussa neuvoston ja komission työryhmissä.

Kansainvälinen yhteistyö

Liikenne- ja viestintäministeriön kansainvälinen yhteistyö on erityisen vilkasta EU-maiden lisäksi Pohjoismaiden sekä Venäjän ja Baltian maiden kanssa. Venäjällä ministeriön tärkeitä yhteistyötahoja ovat Venäjän federaation liikenneministeriö ja Venäjän federaation informaatioteknologia- ja viestintäministeriö.

Budjettitalous

Liikenne- ja viestintäministeriö hoitaa hallinnonalansa budjettitaloutta. Ministeriö valmistelee budjettikehykset sekä vuosittain budjettiesityksen ja toiminta- ja taloussuunnitelman. Liikenne- ja viestintäministeriö myös seuraa valtion budjetissa ministeriön toiminta-alueelle myönnettyjen määrärahojen käyttöä ja raportoi siitä toimintakertomuksessa.

Toimiluvat ja valtionapu

Liikenne- ja viestintäministeriölle kuuluu myös toimilupa- ja valtionapuasioita. Nämä tehtävät ovat viime vuosina vähentyneet, sillä hallintoa on kevennetty ja asiat siirretty lääni- ja kuntatasolle. Toimilupia myönnetään esimerkiksi matkaviestintäverkkojen rakentamiseen sekä radio- ja televisiotoimintaan. Palveluostoilla ministeriö rahoittaa esimerkiksi harvaan asuttujen seutujen joukkoliikennettä.

Alan kehityksen edistäminen

Ministeriö tekee myös aloitteita ja ehdotuksia liikenteen ja viestinnän verotuksesta, jonka valmisteluvastuu on valtiovarainministeriöllä. Liikenne- ja viestintäministeriö seuraa liikenne- ja viestintäjärjestelmän toimivuutta ja edistää liikenne- ja viestintäalan tasapainoista kehitystä. Tukena käytetään tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Ministeriön viestintä

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedottaa aktiivisesti päätöksistä ja vireillä olevista asioista. Tavoitteena on vilkas yhteiskunnallinen keskustelu sekä tiivis vuorovaikutus liikenne- ja viestintäalan kanssa.

Organisaatio

Liikenne- ja viestintäministeriössä on 160 työntekijää. Ylintä päätösvaltaa käyttävät liikenneministeri ja viestintäministeri. Ministeriön korkein virkamies on kansliapäällikkö. 

Osastoja johtavat osastopäälliköt, joilla on ylijohtajan arvonimi. Ministeriössä on kolme osastoa. Ne ovat liikennepolitiikan, viestintäpolitiikan ja yleinen osasto. Osastot jakautuvat edelleen yksiköihin. Ministeriön viestintä toimii suoraan ylimmän johdon alaisuudessa.

Muualla palvelussa 

Hallinnon ohjaus

Ministeriön alaiset virastot ja budjettisidonnaiset laitokset ovat itsenäisiä organisaatioita. Ministeriön tehtävä on ohjata ja valvoa niiden toimintaa. Ohjauksen keinoina ovat mm. vuosittain asetettavat tulostavoitteet sekä tavoitteiden toteutuksen ja määrärahojen käytön seuranta.

Ministeriö seuraa alan virastojen ja laitosten kehitystä ja edellyttää liikelaitokselta tuottavuutta ja hyviä palveluja. Liikelaitokselle liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee myös valtioneuvoston asettamat keskeiset tulos- ja toimintatavoitteet.

Muualla palvelussa