Tilastot
Liikenne- ja viestintäministeriö ja sen hallinnonalan viranomaiset ja laitokset sekä Tilastokeskus keräävät tilastotietoa ja tuottavat yleiseen käyttöön tilastoja. Tähän osioon on kerätty linkkejä viestintään liittyviin tilastolähteisiin.
Aihealueen tilastot kuvaavat joukkoviestintää ja kulttuuria useista näkökulmista: niiden taloutta, rakenteita ja käyttöä. Aihealueen tilastoissa kuvataan väestön ajankäytön jakautumista mm. ansiotyöhön, kotitöihin, harrastuksiin, väestön medioitten käyttöä, kulttuuri- ym. harrastuksia, liikuntaa, yhteiskunnallista osallistumista ja sosiaalisia suhteita.
Sivulla olevien linkkien takaa löytyy ajankohtaista tietoa Viestintäviraston teettämistä tai laatimista tutkimuksista ja tilastoista.
Viestintäviraston markkinakatsauksista löytyvät yleisimmät viestintämarkkinoiden kehitystä kuvaavat tilastot. Markkinakatsauksen tiedot perustuvat pääosin Viestintäviraston teleyrityksiltä keräämiin markkinatietoihin.
Viestintävirasto huolehtii postialan tilastoinnin järjestämisestä Suomessa. Tilastointi kattaa kirjepostin lisäksi muun muassa suoramainontapostin ja lehdenjakelun. Ensimmäinen julkaistu tilasto on vuodelta 1997. Aikaisemmin tilastoinnin teki Suomen Posti, mutta kilpailun tultua postitoimintaan tilastointi siirtyi hallintoviranomaisen hoidettavaksi.
Viestintävirasto kerää teleyrityksiltä neljännesvuosittain asiakas- ja neuvontapalvelujensa vastausajat.
Viestintävirastossa toimiva kansallinen tietoturvaviranomainen CERT-FI kerää tilastotietoa tietoturvaan liittyvistä yhteydenotoista ja julkaisee tietoturvakatsauksia.
Eteläesplanadi 16, Helsinki, PL 31, 00023 Valtioneuvosto. Puhelin 09 160 02. Faksi 09 160 28596.
kirjaamo@lvm.fi, info@lvm.fi, webmaster@lvm.fi