Takaisin

Äänitekstitys ja selkouutiset saivat viestinnän asiakaspalvelupalkinnon

Äänitekstitys ja selkouutiset saivat viestinnän asiakaspalvelupalkinnon

Tiedote 07.02.2007 13.59 fi

Vammaisten ja muiden erityisryhmien palvelujen kehittäminen toi Yleisradio Oy:lle ensimmäisen viestintäalan asiakaspalvelupalkinnon.

- Yleisradio on osoittanut palveluhenkisyyttä ja halukkuutta keskinäiseen vuoropuheluun erilaisten ihmisryhmien tiedonsaannin parantamiseksi, palkintolautakunnan perusteluissa todetaan.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen luovutti palkinnon ministeriön vuosittaisessa Viestintäfoorumi-seminaarissa 7. helmikuuta.

Viestintäalan asiakaspalvelupalkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Palkinnolla halutaan kannustaa viestintäalan toimijoita parantamaan asiakaspalveluaan. Palkinnon saajan valitsi lautakunta, jossa oli edustajia alan yrityksistä, järjestöistä ja viranomaisista.

Palvelu myönnettiin Yleisradiolle erityisryhmien palveluiden kehittämisestä kokonaisuudessaan. Yksi tällainen on digitelevision äänitekstitys, jonka avulla näkövammaisten, ikääntyneiden ja kehitysvammaisten on helpompi seurata televisiolähetyksiä.

Muita erityisryhmille suunnattuja Yleisradion palveluita ovat Radio Finlandin selkouutiset, päivittäiset viittomakieliset uutislähetykset ja etnisten ryhmien kuten romanien, saamelaisten ja maahanmuuttajien palvelut.

Palkintolautakunta toivoo asiakaspalvelupalkinnon rohkaisevan Yleisradiota kehittämään edelleen erityisryhmien palvelujaan. Vammaisjärjestöt toivovat mm. lisää tv- ja äänitekstityksiä, viittomakielistä aineistoa sekä suurempaa tekstikokoa tekstityksiin.

Kuvassa palkinnon ottavat vastaan ministeri Huoviselta johtajat Mikael Jungner ja Ismo Silvo Yleisradiosta.


Lisätietoja:
ylijohtaja Liisa Ero, LVM, puh. (09) 160 28461, 050 555 0072
palkintolautakunnan puheenjohtaja Sakari Eränen, puh. (09) 8562 1231