Alusliikennepalvelu pysyvälle pohjalle

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 30.3.2007 8.43
Tiedote
Alusliikenteen seuranta ja valvonta Suomen vesialueilla taataan lailla. Näin lujitetaan meriliikenteen turvallisuutta.

Liikenne- ja viestintäministeriö päätti alusliikennepalvelun eli VTS-palvelun (Vessel Traffic Service) perustamisesta 30. maaliskuuta.

Alusliikennepalvelulaissa määritellään palvelun tehtävät. Toiminta rahoitetaan väylämaksuilla. Palveluun kuuluu tiedotuksia, navigointiapua ja alusliikenteen järjestelyä.

Perustamispäätöksen mukaan alusliikennepalvelun ylläpidosta vastaa Merenkulkulaitos. Lisäksi päätöksessä vahvistetaan muun muassa VTS-keskusten sijainti, VTS-alueella annettavat palvelut sekä henkilöstön määrä ja pätevyysehdot.

Ensimmäinen alusliikennepalvelukeskus aloitti toimintansa Suomessa vuonna 1996. Vuodesta 2003 alusliikennepalvelu on kattanut tärkeimmät kauppamerenkulun väylät koko rannikolla ja Saimaalla. Merenkulkulaitoksen selvitykset osoittavat, että alusliikennepalvelu vähentää onnettomuusriskiä selvästi.



lisätietoja:
merenkulkuneuvos Sirkka-Heleena Nyman, puh. (09) 160 28009 tai 0400 659 324