Työryhmä: Tietoverkkojen toimintavarmuuden takeeksi riittävä valtion omistus

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2009 9.01
Tiedote

Tietoverkkojen toimintavarmuutta poikkeusoloissa pohtinut työryhmä ehdottaa, että valtiolle hankitaan pysyvästi riittävä omistus- ja hallintavalta niihin televerkkojen osiin, jotka ovat yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisimpiä.

Työryhmä luovutti raporttinsa viestintäministeri Suvi Lindénille 4. kesäkuuta.

Työryhmän tehtävänä oli ottaa kantaa modernin kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen poikkeusoloissa ja erilaisissa normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa.

Tehtävänannon taustalla ovat mm. yhteiskunnan riippuvuus tiedosta ja tiedonkulusta, ulkomaisen omistuksen kasvu teleyrityksissä, tieto- ja viestintäjärjestelmien sulautuminen toisiinsa, kaikille avointen tietoverkkojen käyttö sekä sähkön saannin välttämättömyys.

Lähtökohdat, nykytilan ja kehittämistarpeet arvioituaan työryhmä päätyi yksimielisesti ehdottamaan kahdeksan eri kokonaisuuden toteuttamista.

Keskeiseksi nousi esitys valtion omistus- ja hallintavallasta tärkeimmissä tietoverkoissa. Tavoite on tarkoitus toteuttaa siten, että teleyritysten omistukseen sidotun valtion pääoman määrä on mahdollisimman pieni eikä valtion omistuksesta ole haittaa neutraalin viestintäpolitiikan harjoittamiselle.

Valtio on tällä hetkellä merkittävä vähemmistöomistaja kahdessa suurimmassa valtakunnallisessa teleyrityksessä ja sillä on myös muuta teletoiminnan omistusta.

Työryhmä esittää myös, että liikenne- ja viestintäministeriö asettaisi pysyvän virkamiestoimikunnan, jonka tehtävänä olisi tukea ja sovittaa yhteen viestintämarkkinoiden sääntelyyn, sähköisten viranomaisverkkojen tarjontaan ja viestintäyritysten omistuspolitiikkaan kuuluvia viranomaistehtäviä. Toimikunta muodostuisi keskeisten ministeriöiden ja muiden viranomaisten edustajista.


Riskienhallintaan
uutta lainsäädäntöä

Raportin sisältämien ehdotusten toteuttaminen edellyttää muutoksia myös lainsäädäntöön. Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla selvitetään lainsäädännöllisiä mahdollisuuksia valvoa nykyistä paremmin huoltovarmuuden ja maan turvallisuuden kannalta keskeisten yhtiöiden omistuspohjaa ei-toivottujen yritysvaltausten torjumiseksi.

Liikenne- ja viestintäministeriö puolestaan valmistelee esitykset laeiksi, joilla nykyistä tehokkaammin vähennetään normaaliajan vakavien häiriötilojen aiheuttamia riskejä tieto- ja viestintäjärjestelmille sekä niistä riippuvaisille yhteiskunnan elintärkeille toiminnoille.

Työryhmä on myös arvioinut, mitkä kiinteän televerkoston osat ovat yhteiskunnan kannalta niin kriittisiä, että niiden riittävä omistus- ja hallintavalta olisi oltava valtiolla. Tältä osin työryhmän selvitys on salainen.

Työryhmän ehdottamien kokonaisuuksien toteuttamisessa hyödynnetään valtioneuvoston asettamaa hallinnon turvallisuusverkkohanketta (TUVE). Hankkeen tavoitteena on saada aikaan turvallinen tietoliikenneverkko ja verkkopalvelu erityisesti turvallisuusviranomaisten käyttöön.


Työryhmän
kokoonpano

Työryhmän puheenjohtajana toimi kansleri Matti Lehti Helsingin Kauppakorkeakoulusta ja varapuheenjohtajana kansliapäällikkö Harri Pursiainen liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Ryhmään kuuluivat myös valtiosihteeri Risto Volanen valtioneuvoston kansliasta, ylijohtaja Raimo Luoma työ- ja elinkeinoministeriöstä, ylijohtaja Pekka Timonen valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksiköstä, pääjohtaja Rauni Hagman Viestintävirastosta ja toimitusjohtaja Ilkka Kananen Huoltovarmuuskeskuksesta. Pysyväksi asiantuntijaksi oli nimetty Kilpailuviraston ylijohtaja Juhani Jokinen, joka ei osallistunut työryhmän kokouksiin.

Työryhmän sihteereinä toimivat viestintäverkkoyksikön päällikkö Juhapekka Ristola ja turvallisuusjohtaja Rauli Parmes liikenne- ja viestintäministeriöstä. Työryhmä kuuli turvallisuusviranomaisia edustavia ministeriöitä sekä tehtävänsä edellyttämässä laajuudessa muita viranomaisia, alan yrityksiä ja muita tahoja.


Lisätietoja

kansleri Matti Lehti, puh. 0400 816 405
kansliapäällikkö Harri Pursiainen, puh. (09) 160 28389 tai 0500 787 742