Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru laajakaistahankkeen väliarvioinnin työpajassa 11.10.2011

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2011 10.48
Puhe

Hyvät työpajan osanottajat!

En ole voinut välttyä havaitsemasta sitä kiinnostusta, jota laajakaistahanketta kohtaan tunnetaan. Minne tahansa menenkin, laajakaistahanke ja sen väliarviointi herättävät keskustelua. Tämä on hyvä lähtökohta jatkotyölle. Tällaiselle syrjäseudun tietoliikennehankkeelle on selvästikin tilaus. Kun hanke koetaan tärkeäksi, siihen liittyvät ongelmatkin varmasti saadaan ratkotuksi.

Tänä syksynä laajakaistahankkeesta laaditaan väliarviointi. Nyt on aika analysoida hankkeen ensimmäisten kahden vuoden kokemukset ja ottaa niistä opiksi. Monet laajakaistahankkeen yksityiskohdat ovat poliittisestikin kiinnostavia. Siksi halusin, että pidämme tämän työpajan eduskunnassa ja pyysin, että eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta osallistuu työpajan järjestämiseen. Ilokseni liikenne- ja viestintävaliokunta otti yhteistyötarjouksen vastaan. Prosessin sujuvan etenemisen kannalta on erittäin hyvä, että kansanedustajat saavat heti alusta lähtien kaiken mahdollisen informaation.

Todennäköisesti väliarvioinnin seurauksena lainsäädäntöön tarvitaan muutoksia ja myös EU:lle tehtyä notifiointia on tarkistettava. Lakiesitys tulee eduskunnan käsiteltäväksi heti, kun notifiointiprosessi komission kanssa saadaan kunnolla vauhtiin. Olemme komission kanssa jo sopineet ensimmäisestä tapaamisesta, jossa keskustelemme lisänotifioinnista.

Väliarvioinnin aikataulu on tiukka. Pyrimme siihen, hankkeiden kilpailutukset uusien periaatteiden mukaisesti ehdittäisiin tehdä ennen seuraavan rakennuskauden alkua touko-kesäkuussa.

Ennen kuin menen syvemmälle haja-asutusalueiden laajakaistahankkeen yksityiskohtiin, sanon muutaman sanan tämän vaalikauden laajakaistapolitiikasta yleisemmällä tasolla.

Hallitusohjelmaan on kirjattu kunnianhimoinen tavoite: "huippunopean laajakaistan tarjontaa ja käyttöä edistetään, jotta Suomi nousee Euroopan johtavaksi laajakaistamaaksi". Mobiilissa laajakaistassa Suomi jo on Euroopan johtava maa. Nyt haluamme samaan asemaan myös kiinteissä laajakaistoissa. Kaikki ymmärtävät, kuinka tärkeitä hyvät tietoliikenneyhteydet ovat. Tietoliikenne on läsnä kaikissa yhteiskunnan toiminnoissa. Viime aikoina on ollut useita konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun tietojärjestelmät eivät toimi. Usein sanotaan, että Suomi on kuin saari Euroopassa. Yhteydet EU:n keskeisille markkina-alueille ovat pitkät, mistä aiheutuu lisäkustannuksia vientiteollisuudellemme. Näitä fyysisen liikenteen ongelmia voimme kompensoida kilpailukykyisillä tietoliikenneyhteyksillä. Mielestäni meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin pyrkiä EU:n kärkikaartiin näin keskeisessä asiassa.

Pääsy EU:n johtavaksi laajakaistamaaksi edellyttää, että meillä on yhteinen tahtotila ja että kaikki toimijat ponnistelevat saamaan suuntaan. Haja-asutusalueiden laajakaistahankkeen haasteet on ratkottava ja hankkeiden toteutus on saatava rullaamaan. Tämä ei kuitenkaan riitä. Myös kaupunkialueista on huolehdittava. Huippunopeita liittymiä on nykyisin tarjolla lähinnä suurimmissa kaupungeissa. Ja sielläkin, missä niitä on tarjolla, vain harva on sellaisen ottanut käyttöön. Siksi nopeita yhteyksiä on lähdettävä kehittämään myös markkinaehtoisilla alueilla. Mietimme parhaillaan ministeriössä keinoja tähän.

Suomi oli ensimmäinen maa, jossa yhden megan laajakaistayhteydestä tehtiin jokaisen kansalaisen perusoikeus. Saamani palautteen perusteella yhden megan perusoikeuden toteutus on kuitenkin jäänyt puolitiehen. Näyttää siltä, että kansalainen saa lain lupaaman yhden megan yhteyden ainoastaan valittamalla Viestintävirastoon. Teleyritykset eivät yleispalveluliittymiä aktiivisesti markkinoi tai tarjoa kyselijöille. Mielestäni ei voi olla niin, että lain takaaman yhden megan yhteyden saavat vain ne, jotka osaavat sitä vaatia. Teleyritysten on tuotava yhden megan kohtuuhintaiset liittymät aidosti kansalaisille tarjolle.

Haluaisin myös laajentaa yhden megan yleispalvelua niin, että se kattaa vakinaisten asuinpaikkojen lisäksi loma-asunnotkin. Teleyrityksetkin mainostavat mobiilin laajakaistan erinomaisuutta. Nyt tähän huutoon on tarkoitus vastata. Kansalaiset hoitavat verkossa asioitaan yhtä hyvin loma-asunnoillaan kuin kotona. Parhaillaan liikenne- ja viestintäministeriössä selvitetään, mitä tällainen muutos yleispalveluvelvoitteeseen maksaisi teleyrityksille ja miten muutos voitaisiin toteuttaa. Tulen ottamaan asiaan kantaa, kun selvitykset ovat valmiit.

Hyvät kuulijat, palaan nyt tämän päivän pääteemaan eli haja-asutusalueiden laajakaistahankkeen väliarviointiin.

Laajakaistahankkeessa on nyt pitkän valmistelun jälkeen siirrytty toteutusvaiheeseen. Pilottihankkeet ovat suurimmaksi osaksi jo valmistuneet. Niistä saadut kokemukset ovat olleet suureksi avuksi tukijärjestelmän viimeistelyssä. Tänä kesänä on eri puolilla Suomea alkanut kymmenien päävaiheen hankkeiden toteutus.

Kesällä lausuntokierroksella olleessa väliarvioinnin keskustelumuistiossa on kattavasti käsitelty hankkeen tilannetta. Käyn nyt läpi muutamia haja-asutusalueiden laajakaistahankkeessa esiin tulleita ongelmakohtia.

Isojen valtakunnallisten teleyritysten sitoutuminen hankkeeseen on ollut pettymys. Maakuntaliitot ovat tähän mennessä pyytäneet hanke-ehdotuksia noin 230 hankkeeseen. Teleyrityksiltä on saatu hanke-ehdotuksia näistä vain noin puoleen. Kilpailutuksiin ovat aktiivisesti osallistuneet Finnet-yhtiöt, osuuskunnat kuten Kuuskaista ja Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta sekä muutamat kuntien verkkoyhtiöt joista merkittävimpänä Savon Kuituverkko Oy. Näille toimijoille esitän kiitokseni. Ministeriössä tulemme kaikin tavoin huolehtimaan siitä, että näiden pienien toimijoiden edellytykset toteuttaa hankkeita ovat mahdollisimman hyvät.

Suurin osa ilman toteuttajaa olevista hankkeista on isojen valtakunnallisten teleyritysten alueilla. Ilman operaattoreita hankkeet eivät etene ja asialle on siksi tehtävä jotain. Ymmärrän kyllä isojen teleyritysten ajattelutavan ja syyt, miksi niiden ei mielestään kannata osallistua julkisesti tuettuihin hankkeisiin. Nämä yritykset tavoittelevat kapea-alaisesti liiketaloudellista voittoa, eivätkä julkisesti tuetut hankkeet tässä mielessä ole niille yhtä houkuttelevia kuin esimerkiksi langattoman verkon investoinnit. En silti voi hyväksyä nykyistä tilannetta.

Mielestäni isojen teleyritysten tulisi katsoa asiaa laajemmasta näkökulmasta ja paljon pitkäjänteisemmin. Valtio on tehnyt valtavasti töitä teleyritysten liiketoimintaympäristön kehittämiseksi. Väitän, että teleyritykset ovat hyötyneet esimerkiksi uusien taajuusalueiden käyttöönotosta aivan eri kertaluokassa kuin mitä nyt pitäisi panostaa haja-asutusalueiden hankkeisiin. Haluaisin nähdä koko tietoliikenneverkon kehittämisen kansallisena yhteishankkeena, jossa kaikilla on sama tahtotila ja kukin hoitaa osuutensa. Isot teleyritykset eivät voi vain noukkia rusinoita pullasta hoitamatta myös muilta osin osuuttaan. Jos tämä ei onnistu yhteistuumin konsensuksen hengessä, valtion on pakko käyttää pakkokeinoja. Sellaisia on jo pohdinnassa.

Rahoituksen riittävyydestä on keskusteltu laajakaistahankkeen koko olemassaolon ajan. Valtion talousarvioon varattu 66 miljoonan euron määräraha perustui arvioon, että hankkeita olisi yhteensä noin 200 miljoonan euron edestä. Maakuntaliittojen hankeohjelmat sisältävät hankkeita vähintään kaksinkertaisen määrän. Mielestäni kokonaisrahoituksesta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa tarpeen vielä puhua. Vasta noin kaksi kolmasosaa valtiontukeen varatusta määrärahasta on sidottu eli rahaa on vielä jäljellä. Toteuttajien puute on hankkeiden etenemiselle suurempi hidaste kuin rahoituksen vähyys. Jos raha loppuu, asiaan voidaan palata valtion normaalin kehys- ja budjettivalmistelun yhteydessä. Silloin voidaan ottaa kantaa myös joidenkin maakuntien toiveisiin siitä, että alkuperäisiin hankeohjelmiin lisättäisiin uusia hankkeita, jotka lisäävät tukimäärärahan tarvetta. Vuoden 2008 periaatepäätöksessä linjattiin, että mahdollinen lisärahoitus hankkeelle kerätään alan sisältä.

Vaikka rahoitus kokonaisuudessaan toistaiseksi riittääkin, ongelma on se, että tukimääräraha on jaettu maakuntakohtaisiin kiintiöihin. Useissa maakunnissa hankkeet ovat edenneet niin hyvin, että maakuntakohtainen kiintiö on jo ylittynyt tai ylittymässä. Näissä maakunnissa uusia hankkeita ei ole mahdollista aloittaa, vaikka hankkeille olisikin jo kilpailutettu toteuttajat. Toisaalta ─ on maakuntia, joissa tukimäärärahat eivät ole kuluneet lainkaan sen vuoksi, että hankkeille ei ole löytynyt toteuttajia. Ymmärtänette, että nykyisessä valtiontalouden tilanteessa on mahdotonta saada laajakaistahankkeelle lisärahoitusta vain sen vuoksi että raha on tavallaan väärissä paikoissa. Asia olisi toinen, jos hankkeen kokonaismääräraha olisi loppumassa. Silloin asiasta voitaisiin keskustella, mutta lisärahoitus ei siinäkään tapauksessa olisi mikään läpihuutojuttu.

Ainoa mahdollinen vaihtoehto näyttäisi olevan se, että maakuntakiintiöistä luovutaan ja tukirahaa kohdennetaan eri puolille Suomea siinä järjestyksessä kun hankkeet kypsyvät toteutusvaiheeseen. Ymmärrän kyllä tuskan niissä maakunnissa, joissa ollaan oltu aktiivisia mutta teleyrityksiä ei ole saatu aktivoitumaan. Kompromissi saattaisi olla, että annamme näille maakunnille aikaa esimerkiksi ensi vuoden alkupuolelle. Siihen mennessä tulisi esittää suunnitelma siitä, kuinka hankkeet saadaan ensi kesän rakennuskaudella käyntiin. Jos uskottavaa suunnitelmaa ei pystytä esittämään, kyseisen maakunnan kiintiö vapautettaisiin koko maassa käytettäväksi. Tiedän, että muun muassa Lapissa harkitaan verkkoyhtiön perustamista samaan tapaan kuin Pohjois-Savossa. Ennen kiintiöiden mahdollista purkamista haluan nähdä, konkretisoituvatko nämä suunnitelmat.

Pienillä teleyrityksillä on ollut ongelmia verkkoinvestointien rahoittamisessa. Niillä ei ole riittävästi omaa pääomaa investointeihin ja siksi ne tarvitsevat rahoituslaitoksilta lainaa tähän tarkoitukseen. Lainoilleen teleyritykset ovat pyytäneet kunnilta takuita. Pienelle kunnalle tällainen takaus voi olla iso riski. Takaus saatetaan myös tulkita julkiseksi tueksi, emmekä ole EU:lle notifioineet tällaista tukea. Koska osuuskunnista ja verkkoyhtiöistä on muodostunut keskeinen toteuttajataho haja-asutusalueiden laajakaistahankkeille, olemme liikenne- ja viestintäministeriössä panostaneet tämän ongelman ratkaisuun. Asiaan toivottavasti löydetään ratkaisu, kun Finnvera parhaillaan tutkii mahdollisuuksia myöntää takauksia laajakaistahankkeille. Pyrimme myös saamaan komission hyväksynnän 100 % takauksille laajakaistahankkeissamme. EU:n ohjeiden mukaan takaukset ovat nykyisin mahdollisia vain 80 %:iin asti.

Pienien teleyritysten investointirahoitusta voitaisiin helpottaa myös niin, että osa valtiontuesta maksettaisiin heti kun rakennustyöt aloitetaan. Näin teleyrityksen investointeihin tarvitseman lainan tarve pienenisi. Tämä edellyttäisi muutosta laajakaistatukilakiin. Niissä kunnissa, joissa julkisen tuen maksavat ELY-keskukset EU-rahoista, tuen etupainoinen maksatus on jo nyt tiettyjen rajojen puitteissa mahdollista.

Tilaajaliittymien hinnoista on keskusteltu koko hankkeen ajan. Yksi mega ja sata megaa menevät kansalaisilla helposti sekaisin. Yksi megaa on jokaisen kansalaisen lakisääteinen oikeus ja se on saatava kohtuuhintaan. Yksi mega riittää internetin peruskäyttöön, esimerkiksi verkkopankissa asiointiin. Valokuidulla toteutettu sadan megan liittymä on aivan eri tuote; se riittää kaikkiin nykyisiin ja tulevaisuuden sovelluksiin kymmeniksi vuosiksi. Tästä kansalaisten kannattaa maksaa.

Seuraava kysymys on, paljonko 100 megan liittymästä sitten kannattaa maksaa. Pilottihankkeista saatujen kokemusten perusteella jonkinlainen kipukynnys on 2000 euroa. Tähän hintaan asti liittymien kauppa käy kohtalaisesti, mutta 2000 euron yli mentäessä asiakkaiden kiinnostus vähenee nopeasti. Erityisesti pitkät tilaajajohdot ovat ongelmallisia.

Koko ongelma liittymien hinnoista on pitkälti seurausta siitä, että ─ toisin kuin alun perin oli tarkoitus - käytännössä kaikki tähän mennessä toteutetut hankkeet ovat kuitu kotiin -liittyminä. Alkujaan tarkoitus oli, että asiakas päättää siitä, ottaako hän ensi vaiheessa hitaamman mutta halvemman langattoman liittymän ja siirtyy kuituun vasta myöhemmin. Niin sanotussa tukiasemamallissa langattomat liittymät on ensimmäisen kerran aidosti tuotu asiakkaille tarjolle kuituliittymän lisäksi. Toivon todella, että Sysmässä ja Hartolassa toteutettavat tukiasemamallin pilottihankkeet onnistuvat. Tarvitsemme lisää tällaisia teknisiä innovaatioita.

Koko laajakaistahankkeen onnistumisen kannalta aivan keskeinen kysymys on se, että loppukäyttäjälle on tarjolla eri tekniikoilla toteutettuja ja eri hintaisia liittymiä. Jos rakennamme kerralla kaikille tilaajille 50 vuodeksi riittävän valokuituverkon, se tulee niin kalliiksi, ettei kellään ole siihen varaa. Eihän meillä ole varaa rakentaa koko maahan kerralla moottoritieverkkoakaan, liikenteen kasvun tahdissahan tieverkkoa kehitetään. Haastan nyt kaikki teleyritysten ja laitevalmistajien insinöörit rohkeasti innovoimaan langattomia teknisiä ratkaisuja valokuituiselle runkoverkolle. Tässä on mahdollisuus saada aikaan jotain uutta, jolle löytyy markkinoita muissakin maissa.

Liikenne- ja viestintäministeriö teetätti keväällä yhteenvedon pilottihankkeiden kokemuksista. Yhdestä asiasta kaikki pilottihankkeisiin osallistuneet teleyritykset olivat aivan samaa mieltä: laajakaistahankkeen tukijärjestelmä on byrokraattinen. Näinhän asia teleyrityksen näkövinkkelistä varmasti on. Tukiviranomaisia on kaksi - Viestintävirasto tai ELY-keskus - riippuen siitä, missä kunnassa hanke on. Yhdessä hankkeessa teleyrityksen tulee täyttää kolmenlaisia hakemuksia. Ensin teleyritys osallistuu maakuntaliiton järjestämään kilpailutukseen. Sen jälkeen haetaan tukipäätöstä Viestintävirastolta tai ELY-keskukselta. Saadakseen rahat tililleen teleyrityksen on vielä laadittava maksatushakemus. Eipä tästä voi olla muuta mieltä kuin että byrokraattiselta vaikuttaa.

Kaikkein parasta olisi, jos teleyritykset hoitaisivat haja-asutusalueiden hankkeet markkinaehtoisesti, eikä julkista tukea tarvittaisi ollenkaan. Luulen, että kaikki olisivat tyytyväisiä, emmekä vähiten me liikenne- ja viestintäministeriössä. Näin ei kuitenkaan ole, ilman julkista tukea nämä syrjäalueiden laajakaistahankkeet eivät toteudu. Ja kun julkista tukea käytetään, peliin astuvat EU:n ja kansalliset säädökset. Väkisinkin julkisen tuen myöntämiseen liittyy jonkin verran byrokratiaa. Toki pyrimme pitämään byrokratian niin vähäisenä kuin mahdollista. Osa tukijärjestelmään kohdistuvasta kritiikistä varmaankin aiheutuu siitä, että pilottihankkeita valmisteltaessa järjestelmää vielä testattiin ja kaikilla oli asiassa opittavaa. Nyt näistä kokemuksista toivon mukaan on opittu ja homma sujuu mutkattomammin.

Pilottihankkeiden analyysissä haettiin syitä myös sille, miksi jotkin hankkeet onnistuvat toisia paremmin. Yksi seikka nousi muiden yläpuolelle. Kuntien aktiivisuus on erittäin tärkeää. Laajakaistahanke onnistuu varmemmin, jos se leimautuu kunnan eikä teleyrityksen hankkeeksi. Hyvät tietoliikenneyhteydet ovat kunnan tulevan elinvoiman kannalta niin tärkeä asia, että esimerkiksi liittymien markkinointia ei kannata jättää yksinomaan teleyrityksen harteille. Mitä enemmän liittyjiä, sitä taloudellisemmin verkko voidaan toteuttaa. Hyöty tästä tulee kunnalle ja kuntalaisille. Ilokseni olenkin nähnyt selviä merkkejä kuntien aktivoitumisesta. Osoitus tästä on vaikkapa se, että tietoja uusista kuntien aloitteesta perustetuista osuuskunnista tai verkkoyhtiöistä tulee tihenevään tahtiin.

Toivotan teille kaikille antoisaa aamupäivää laajakaista-asioiden parissa!


Krista Kiuru