Norminpurun tavoitteena kasvu ja sujuva arki

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 1.9.2015 10.50 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 17.22
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin vastuulla on hallituksen kärkihanke Sujuvoitetaan säädöksiä. Tämän norminpurkuhankkeen tavoitteena on helpottaa yritysten toimintaa ja kansalaisten arkea sääntelyä keventämällä ja uudistamalla. Tällä tuetaan Suomen kasvua, vahvistetaan kilpailukykyä ja edistetään digitalisaatiota.

- Jos haluamme pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, meidän pitää parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja antaa mahdollisuus uudenlaiselle liiketoiminnalle. Tärkeää on myös vaikuttaa EU-tasolla, jotta pääsisimme nykyistä vähäisempään ja kevyempään sääntelyyn. Yritystoiminnassa tarvitaan osaamista ja innostusta, mutta myös mahdollistavaa lainsäädäntöä, sanoo ministeri Berner.

Norminpurkutyöhön osallistuvat kaikki ministeriöt ja hallinnonalat. Lainsäädäntömuutokset toteutetaan pääasiassa vuosien 2016-2018 aikana, mutta joitakin säädösmuutoksia tehdään jo syksyn 2015 aikana.

Norminpurkuhankkeen tavoitteena on myös sujuvoittaa lupa- ja valitusprosesseja. Tämäkin edistää elinkeinoelämän uusien hankkeiden toteutumista. Myös viranomaisten keskinäiset valitukset minimoidaan.

Hallitus haluaa lisäksi parantaa lainsäädännön vaikuttavuutta. Valtioneuvoston yhteyteen perustetaan lainsäädännön vaikutusarvioelin, jonka tehtävänä on varmistaa lainsäädännön vaikutusarviointien laatu. Säädöshankkeissa tulisi arvioida erityisesti taloudelliset vaikutukset.

- Ajantasainen sääntely on toimivan yhteiskunnan perusta. Hallituksen tavoitteena on nyt voimakkaasti kehittää lainvalmistelukulttuuria ja säädösvalmistelun laatua. Tästä hyötyy koko yhteiskunta, yritykset ja kansalaiset, toteaa ministeri Berner.


Lisätietoja:
valtiosihteeri Jari Partanen, p. 040 591 1377