Takaisin

Budjettiriihessä päätös uusista väylähankkeista ja romutuspalkkiosta

Budjettiriihessä päätös uusista väylähankkeista ja romutuspalkkiosta

Uutinen 31.08.2017 14.15 fi sv en

Hallitus on sopinut vuoden 2018 budjettiesityksestä. Budjettiin on varattu varoja autojen romutuspalkkiolle ja uusille väyläverkon kehittämishankkeille. Yksi väylähankkeista rahoitetaan elinkaarimallilla.

Hallitus sopi budjettiriihessä, että autojen romutuspalkkiota varten varataan 8 milj. euroa vuodelle 2018. Palkkion toteutustavasta päätetään myöhemmin.

- Romutuspalkkion tavoitteena on edistää vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintaa ja autokannan uusiutumista. Lisäksi olen tyytyväinen, että kehittämishankkeiden määrää saadaan vielä tällä hallituskaudella nousemaan. Tuemme hallituksen kilpailukyky-, kasvu- ja ilmastotavoitteita, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Liikenneverkon ylläpitoon eli perusväylänpitoon osoitetaan 1,4 mrd. euroa. Tästä määrärahasta 453 milj. euroa on hallituksen strategisten kärkihankkeiden korjausvelan vähentämiseen kohdennettua rahoitusta.

Lisäksi ministeriössä valmistellaan yksi tai kaksi liikenneverkon laajaa kehittämishanketta, joiden osalta päätöksiä tehdään kehysriihessä keväällä 2018. Tarkoitus on, että nämä hankkeet myös käynnistyisivät kuluvalla vaalikaudella.

Hallituksen talousarvioesitys julkaistaan valtioneuvoston käsittelyn jälkeen syyskuun puolivälissä.