Digi-tv esillä ympäri maata

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 20.6.2007 13.59
Tiedote
Analogiset tv-lähetysverkot suljetaan lauantaiaamuna 1.9. klo 4.00.

Digitaaliseen televisioon siirtymiseen valmistaudutaan kesän aikana monilla tapahtumilla ja tempauksilla.

Digipysäkki-kiertue järjestetään elokuun puolivälissä Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Tampereelle, Turussa, Oulussa ja Vaasassa. Asiantuntijat neuvovat kansalaisia digitelevisioasioissa. Viestintäministeri Suvi Lindén osallistuu useaan tapahtumaan. Tuttuja tv-kasvoja on myös mahdollista tavata.

Kiertue on osa valtakunnallista Digiviikkoa, joka toimii viime hetken muistutuksena uudistuksesta.

Kesän aikana televisio- ja radiokanavat lähettävät lukuisia digiaiheisia ohjelmia.
YLE TV1 järjestää digi-illan keskiviikkona 15.8.

Antenniverkossa voi myös tutustua ilmaiseksi joihinkin maksullisiin digikanaviin
17.8.-20.8.

Digitaaliseen televisioon siirtymistä nostetaan esiin myös kansalaistapahtumassa Helsingissä Kolmen sepän patsaalla 30.8.-1.9. Tapahtumassa tiedotetaan uudistuksesta ja annetaan toimintaohjeita.

Tapahtumien järjestäjinä ovat liikenne- ja viestintäministeriön TV 2007 -ryhmä
sekä digi-tv-viestintätyöryhmä.


Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Katariina Kivistö, puh. 0400 502 128
Projektipäällikkö Tauno Äijälä, TV 2007 -ryhmä, puh. 0400 210 251