Digi-tv-tieto tavoittanut kansalaiset

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 7.2.2007 10.51
Tiedote
Melkein kaikki suomalaiset tietävät, että televisiolähetykset muuttuvat digitaalisiksi. Muutoksen ajankohtakin tunnetaan lähes poikkeuksetta.

Television katsojista 93 prosenttia on nähnyt digi-tv-kampanjan tietoiskuja. Niitä pidetään hauskoina, informatiivisina ja muista tv-mainoksista erottuvina. Ärsyttävinä filmejä pitää kuusi prosenttia.

Tietoiskuista on jäänyt mieleen erityisesti digisiirtymän ajankohta 31.8.2007. Sekin on havaittu, että digisovittimen voi liittää nykyiseen televisioon.

Lisää tietoa digivastaanottimista kuitenkin kaivataan. Edelleen askarruttaa se, miten osaa ostaa juuri oikeanlaisen sovittimen. Laitteiden yhteensopivuudestakin halutaan tietää enemmän.

Tiedot perustuvat liikenne- ja viestintäministeriön asettaman digi-tv-viestintäryhmän teettämään tutkimukseen. Sen toteutti TNS Gallup marraskuussa. Kohderyhmänä oli koko Suomen väestö. Kyselyyn vastanneista 53 prosentilla oli digisovitin.

Digi-tv-tietoiskuja on tehty tähän mennessä seitsemän. Ne rakentuvat Sulevi Peltolan esittämän hahmon ympärille. Tietoiskuja on esitetty YLEn kanavilla ja monilla kaupallisilla kanavilla.

Digi-tv-tietoa on välitetty myös bussikiertueen avulla sekä messuilla ja kansalaistilaisuuksissa eri puolilla maata. Esitteitä, tietolehtisiä ja julisteita on jaettu satoja tuhansia. Viestinnän välineitä ovat olleet myös verkkosivut www.digitelkkari.fi, uutistiedotus ja artikkelipalvelu, kohdennettu lehti-ilmoittelu sekä ilmaispostikortit.

Digitiedotus jatkuu tehostetusti siirtymäkauden loppuun. Helmikuussa aloitetaan radio- ja elokuvateatterimainonta. Myös ulkomainontaa on suunnitteilla.

Tiedotusmateriaalia on suomeksi, ruotsiksi, saameksi, englanniksi, venäjäksi ja somaliksi. Myös selkokielellä ja viittomakielellä saa tietoa uudistuksesta.

Digi-tv-tiedottamiseen on tänä vuonna käytettävissä noin 300 000 euroa ministeriön ja valtion radiorahaston määrärahoja.


Lisätietoja:
Katariina Kivistö, viestintäjohtaja, puh. 0400 502 128
Johanna Anttila, verkkopäätoimittaja, puh. (09) 160 28329
Marko Eriksson, projektitiedottaja, puh. 040 505 6760