Suorat lähetykset voi jatkossakin tekstittää uusintalähetysten yhteydessä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 14.5.2020 13.20
Tiedote
Yleisradion studio (Kuva: Ilmari Fabritius / Yle)
Yleisradion studio (Kuva: Ilmari Fabritius / Yle)

Yleisradion oikeutta tekstittää suorat televisiolähetykset vasta uusintalähetyksen yhteydessä jatketaan 31. joulukuuta 2020 asti. 

Valtioneuvosto päätti istunnossaan 14. toukokuuta 2020 jatkaa televisio- ja radiotoiminnasta annettuun asetukseen sisältyvää määräaikaista poikkeusta, jonka mukaan ohjelmistoon kuuluvien suorien lähetysten osalta voidaan tekstityspalvelu toimittaa uusintalähetyksen yhteydessä. Määräaikainen poikkeus oli alun perin voimassa 1. kesäkuuta 2020 asti.

Kaikkien suorien suomen- ja ruotsinkielisten televisiolähetysten tekstitys ensilähetyksen yhteydessä ei tällä hetkellä ole teknisesti mahdollista. Esimerkkinä tästä ovat alueuutiset, jotka lähetetään suorana samaan aikaan eri alueilla. Niiden samanaikaiseen tekstitykseen ei ole soveltuvaa teknologiaa.

Määräaikaisen poikkeuksen jatkaminen vuoden loppuun edesauttaa hyvälaatuisen tekstityspalvelun toteutumista pidemmällä tähtäimellä. Mikäli poikkeusta ei olisi jatkettu, olisi Yleisradiolle tullut suorien lähetysten osalta 100-prosenttinen tekstitysvelvoite.

Asetusta tarkastellaan uudelleen syksyllä 2020, sähköisen viestinnän palveluista annetun lain muutosten tultua voimaan. Tässä yhteydessä arvioidaan tarve suorien lähetysten tekstityksen asteittaiselle nostamiselle määräaikaisen poikkeuksen päätyttyä.

Lisätietoja

johtava asiantuntija Päivi-Maria Virta, p. 050 362 7906

yksikön johtaja Elina Thorström, p. 040 507 4502