EU tuomioistuin totesi tietojen säilyttämistä koskevan direktiivin laittomaksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 8.4.2014 16.41
Tiedote

Euroopan unionin tuomioistuin totesi 8. huhtikuuta 2014 antamassaan päätöksessä, että EU:n tietojen säilyttämistä koskeva direktiivi on pätemätön.

Tietojen säilyttämisestä annetussa direktiivissä eli niin sanotussa pakkotallennusdirektiivissä säädetään, että sähköisten viestintäpalvelujen tarjoajien on säilytettävä palvelujen käyttäjien liikenne- ja paikkatiedot sekä palvelun tilaajan tai käyttäjän tunnistamiseksi tarvittavat tarpeelliset tiedot. Direktiivi kuitenkin kieltää viestinnän sisällön ja haettujen tietojen säilyttämisen.

Direktiivin tavoitteena oli yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden tietojen säilyttämistä koskevia säännöksiä ja varmistaa näiden tietojen saatavuus vakavien rikosten torjuntaa, tutkintaa, selvittämistä ja syyteharkintaa varten.

Unionin tuomioistuin totesi, että kyseisellä direktiivillä puututaan yksityiselämän suojaa ja henkilötietojen suojaa koskeviin perusoikeuksiin laajamittaisesti ja erityisen vakavasti. Tuomioistuin huomauttaa, että direktiivissä määriteltyjen tietojen avulla voidaan saada selville hyvinkin tarkkaa tietoa henkilön yksityiselämästä, eikä direktiivi sisällä minkäänlaista vakavan rikollisuuden ehkäisemisen tavoitteeseen perustuvaa erottelua, rajaamista tai poikkeusta. Tuomioistuin painotti, että perustavanlaatuinenkaan yleinen etu ei itsessään oikeuta direktiivissä määriteltyjä tallennustoimenpiteitä.

Lisäksi tuomioistuin kritisoi, ettei direktiivi edellytä tietojen säilyttämistä unionin alueella.

- Tuomioistuimen päätös on selkeä kannanotto viestinnän luottamuksellisuuden puolesta. Päätöksellä on väistämättä vaikutuksensa suomalaiseen keskusteluun massatiedustelun tarpeesta. Jos halumme, että yhteiskuntamme on tietosuojan mallimaa, on lainsäädäntömme kunnioitettava kansalaisten perusoikeuksia ja yritysten luottamuksellisia tietoja, painottaa opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru.

- Olen myös määrännyt selvitettäväksi, mitkä säännökset voimassa olevasta lainsäädännöstä tulee tuomion takia kumota.

Suomessa direktiivi on vielä tällä hetkellä sisällytetty osaksi sähköisen viestinnän tietosuojalakia. Sähköisen viestinnän tietosuojalaki on kuitenkin tarkoitus sisällyttää uuteen sähköisen viestinnän lakikokonaisuuteen eli tietoyhteiskuntakaareen. Tietoyhteiskuntakaari on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä ja sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alussa.

Lisätietoja

lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen, p. 0295 34 2570
ylitarkastaja Laura Tarhonen, p. 0295 34 2073