EU luopumassa yrittäjäkuljettajien työaikarajoituksista

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 30.3.2009 19.00
Uutinen

EU:n liikenneministerineuvosto katsoo, että EU:ssa tulee luopua raskaan liikenteen yrittäjäkuljettajien työaikaa koskevista rajoituksista. Ministerit sopivat asiasta 30. maaliskuuta Brysselissä. Suomea kokouksessa edusti liikenneministeri Anu Vehviläinen.

Neuvosto päätti, että yrittäjäkuljettajat jätetään työaikarajoitusten ulkopuolelle, koska rajoituksilla olisi pääsääntöisesti vain haitallisia vaikutuksia alalle.

- Yrittäjäkuljettajien jättäminen työaikarajoitusten ulkopuolelle turvaa erityisesti pienten yritysten toimintamahdollisuudet. Esimerkiksi Suomessa 70 prosenttia kuljetusalan yrityksistä on 1-2 ajoneuvon yrityksiä, Vehviläinen painotti.

Asian lopullinen päätös on vielä auki, sillä asian käsittely Euroopan parlamentissa on yhä kesken.