EU:n tietoturvapolitiikan tulevaisuudesta keskusteltiin Säätytalolla

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.9.2009 11.08
Uutinen

Euroopan unionin tietoturvapolitiikka ja Suomen odotukset sen tulevaisuudelta olivat aiheena 11. syyskuuta pidetyssä asiantuntijaseminaarissa.

Tilaisuudessa käynnistettiin kansallinen keskustelu siitä, mitä Suomi odottaa Euroopan verkko- ja tietoturvavirastolta ENISA:lta. Viestintäministeri Suvi Lindén tapasi seminaarin yhteydessä viraston tulevan pääjohtajan Udo Helmbrechtin.

Ministeri Lindén pitää tärkeänä Suomen aktiivisuutta Euroopan unionin tietoturvapolitiikassa.

Asia on ajankohtainen, koska lähivuosina päätetään miten EU:n tietoturvapolitiikkaa hoidetaan jatkossa. ENISA:n toimikausi on katkolla vuonna 2012.

- Suomen on vaikutettava vahvasti muiden maiden lainsäädäntöön ja EU:n direktiivien valmisteluun. Kansainväliseen yhteistyöhön on panostettava, koska osa tietoverkkotalouden uhista tulee rajojen ulkopuolelta. Ennakoivalla yhteistyöllä Suomi voi omalta osaltaan ehkäistä esimerkiksi verkkorikollisuutta, Lindén totesi.