Kuluttajalle uutta suojaa EU:n telepaketista

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 28.10.2010 13.41
Uutinen

Eduskunta saa käsiteltäväkseen useita lakiesityksiä, joilla Euroopan unionin televiestinnän lakipaketti saatetaan osaksi Suomen lainsäädäntöä. Hallitus hyväksyi lakiesitysten sisällön 28. lokakuuta.

Kyse on vuonna 2009 hyväksytyistä muutoksista viiteen EU-direktiiviin. Suomessa direktiivien aiheuttamat lainsäädännön muutokset parantavat telepalvelujen käyttäjien oikeuksia. Kuluttajan asema muuttuu turvallisemmaksi mm. sopimusasioissa ja palvelujen tilaamisessa.

Esityksen mukaan määräaikaisia viestintäpalvelusopimuksia ei saa ketjuttaa. Lisäksi numeron siirrettävyys ulotettaisiin koskemaan myös voimassa olevia määräaikaisia liittymäsopimuksia. Myös puhelimen maksullisten soittoäänien, pelien, testien tai kilpailujen kestotilauksiin pystytään vastaisuudessa puuttumaan aikaisempaa paremmin.