Euroopan tasoristeysturvallisuuspäivää vietetään tänään

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 25.6.2009 9.49
Uutinen
Euroopan tasoristeysturvallisuuspäivää vietetään ensimmäistä kertaa torstaina 25. kesäkuuta 2009.
Euroopan tasoristeysturvallisuuspäivää vietetään ensimmäistä kertaa torstaina 25. kesäkuuta 2009.

Euroopan tasoristeysturvallisuuspäivää vietetään ensimmäistä kertaa torstaina 25. kesäkuuta 2009. Päivän aikana järjestetään valvontaa, tapahtumia tai kampanjointia lähes kaikissa EU-maissa sekä muutamissa muissa maissa.

Suomen tasoristeysturvallisuus on Euroopan maiden keskiarvoa parempi, mutta selvästi esimerkiksi Norjaa ja Ruotsia huonompi. Tasoristeysonnettomuuksissa menehtyy Suomessa keskimäärin kahdeksan ihmistä vuosittain, koko Euroopassa noin 600.

Tasoristeysonnettomuus sattuu useimmiten kokeneelle autoilijalle tutussa, varoituslaitteettomassa tasoristeyksessä päiväsaikaan. Yleisiä onnettomuuksien syitä ovat kuljettajan havaintovirhe, liian suuri lähestymisnopeus tai piittaamattomuus STOP-merkistä.

Tasoristeyskampanjassa ovat mukana Ratahallintokeskus, liikenne- ja viestintäministeriö, Ajoneuvohallintokeskus AKE, Liikenneturva, Liikennevakuutuskeskus, Poliisi, Rautatievirasto, Tiehallinto ja VR-Yhtymä. Kampanja on osa Valppain mielin -liikenneturvallisuuskampanjointia.