Family Channel saa jatkaa televisiotoimintaansa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 29.12.2011 13.53 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 14.35
Tiedote

Valtioneuvosto ei aio peruuttaa Family Channel Oy:n televisiotoimilupaa, vaikka yhtiön omistussuhteet ovat muuttumassa. Yhtiö harjoittaa valtakunnallista televisiotoimintaa SuomiTV-kanavalla.

Family Channel Oy on hakenut marraskuussa 2011 ennakkopäätöstä määräysvallan muutokseen, jossa yhdysvaltalaiseen News Corporation -mediakonserniin kuuluva yhtiö ostaisi yhtiöstä määräysvallan.

Kaupallisten radioiden ja televisioiden toimilupajärjestelmä perustuu siihen, että valtioneuvoston myöntämiä toimilupia ei saa siirtää toiselle. Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukaan määräysvallan muutos voidaan kuitenkin hyväksyä, mikäli toimiluvan myöntämisedellytykset täyttyvät ja toiminta jatkuu toimiluvan ehtojen mukaisena.

Family Channel Oy on vuonna 1998 perustettu suomalainen osakeyhtiö, ja saanut valtioneuvostolta toimiluvan SuomiTV-kanavalle kesäkuussa 2009.


Discovery HD Showcase
-teräväpiirtolähetykset
myöhästyvät

Lisäksi valtioneuvosto myönsi Discovery Communications Europe Limited:lle lisäaikaa teräväpiirtolähetysten käynnistämiseen 31. tammikuuta 2012 saakka.

Yhtiön olisi toimiluvan mukaisesti pitänyt aloittaa terväväpiirtolähetykset Discovery HD Showcase -kanavalla 1.10.2011 kanavanipussa F. Yhtiö perusteli lähetystoiminnan aloittamisen lykkäämistä muun muassa teräväpiirto-ohjelmiston jakelumarkkinoiden heikolla kehityksellä ja uuden T2-standardin mukaisten vastaanotinlaitteiden heikolla levinneisyydellä.

Valtioneuvosto päätti Family Channel Oy:n luvan jatkamisesta ja Discovery Communications Europe Limited:in lisäajasta 29. joulukuuta 2011.


Lisätietoja molemmista toimilupa-asioista:
yksikön päällikkö Olli-Pekka Rantala, 09 160 28585, 050 344 3400