Takaisin

Finavian valtasuhteissa ei ole epäselvyyttä

Finavian valtasuhteissa ei ole epäselvyyttä

Tiedote 22.12.2015 20.07 fi

Mediassa on tänään laajasti uutisoitu Finavian johdannaissopimuksiin liittyvistä asioista. VTV on aloittamassa omaa laillisuustarkastustaan, joka sekä omistajan että yhtiön näkökulmista on erittäin tärkeä ja tervetullut.

- Olemme keskustelleet asian etenemisestä säännöllisesti VTV:n kanssa. Nyt on tärkeää, että annamme VTV:lle työrauhan, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

- Kuten olen jo aiemmin todennut, johdannaisten vastuukysymysten osalta vuoden 2011 ja sen jälkeen on edelleen mahdollista nostaa myös siviilikanteita, Berner sanoo.

- Asian käsittely edellyttää huolellisuutta, enkä ole esittänyt tarvetta pikaiselle yhtiökokoukselle. On tärkeää, että asia tutkitaan huolellisesti, toteaa Finavian hallituksen uusi puheenjohtaja Harri Sailas.

- Toteutuneiden tappioiden osalta kriittisimmät sopimukset on tehty vuonna 2011. Silloin tehtiin pääosa 34 M€:n tappioon päätyneistä spekulatiivisista johdannaissopimuksista. Olemme yhtiön puolelta käynnistäneet sekä rikosoikeudellisen tutkinnan että kantelun Finanssivalvonnalle, toteaa Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen