Hallitus kannattaa EU:n vaihtoehtoisia polttoaineita koskevaa ehdotusta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 14.3.2013 13.58 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 10.33
Uutinen

EU:n komissio on sitoutunut vaihtoehtoisten polttoaineiden edistämiseen, jotta käyttö lisääntyisi ja liikennöinti olisi mahdollista yhtenäisesti koko Euroopassa. Suomen hallitus tukee komission pyrkimystä.

Hallituksen mukaan komission jäsenmaille esittämät vaihtoehtoisten polttoaineiden ja sähkön jakelun minimivaatimukset jättävät Suomelle tarpeellisen liikkumavaran toteuttaa käyttöönotto omista lähtökohdista. Lisäksi komission määrätietoinen eteneminen luo tarvittavan vakaan toimintaympäristön investointien käynnistämiseksi ja tukee suomalaisia tavoitteita sekä toimii vetoapuna kansainvälisissä neuvotteluissa.

Komissio esitti vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä koskevan toimintaohjelman, aikataulun ja säädösehdotukset 24. tammikuuta. 2013. Hallitus lähetti eduskunnalle komission ehdotuksia koskevan selvityksen 14. maaliskuuta 2013.

Aikataulu sopii Suomelle

Komission esittämä polttoaineiden käyttöönottoaikataulu on tiukka, mutta toimiin on tarpeen ryhtyä pikaisesti, jotta yhtenäinen ja kattava vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelu Euroopassa varmistetaan.

Ministeriö on saamassa päätökseen kansallisen tulevaisuuden käyttövoimia koskevan työn, johon omana kokonaisuutenaan sisältyy nesteytetyn maakaasun (LNG) käytön edistäminen laivaliikenteessä. Suomessa on tehty pitkäjänteistä työtä myös sähköisen liikenteen lisäämiseksi.

Hallitus katsoo myös, että komission toimintaohjelma ja säädökset vauhdittavat muun muassa uusien polttoaineiden vaatiman infrastruktuurin luomista ja kannustavat liikennevälineiden valmistajia kehittämään yhteensopivaa kalustoa kuluttajien ja yritysten käyttöön. Tämä avaa suomalaiselle osaamiselle ja yrityksille myös uusia toimintamahdollisuuksia.

Viimeksi kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n pääsihteeri Koji Sekimizu toi Suomen vierailullaan esiin näkemyksensä Suomesta ympäristöystävällisen merenkulun johtavana maana ja toivoi muiden maiden seuraavan perässä.

Suomessa on erityisen vahvaa osaamista merenkulun erityiskysymysten lisäksi myös kestävien biopolttoaineiden tuotannossa sekä sähköisen liikenteen ratkaisuissa sekä siihen kiinteästi liittyvässä älyliikentessä. Haastava pohjoinen ilmasto tarjoaa uusille ratkaisuille ja innovaatioille kehitysympäristön, joka kiinnostaa myös ulkomailla.