Hallitusohjelman kouluhanke käynnistyy

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 25.4.2008 13.48
Tiedote

Viestintäministeri Suvi Lindénin johtama arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta käynnistää kokeiluhankkeen, jossa selvitetään tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä opetuksessa ja opiskelussa.

Lindén asetti hankkeelle ohjausryhmän 25. huhtikuuta. Hanke sisältyy hallitusohjelmaan ja on yhteinen opetusministeriön kanssa. Tavoitteena on vielä tämän kevään aikana käynnistää avoin haku kiinnostuneiden koulujen valitsemiseksi hankkeeseen.

- Tämä niin sanottu kouluhanke on yksi keskeisiä tietoyhteiskunnan kehittämistoimia. Koulujen mahdollisuuksia hyödyntää sähköisiä oppimisympäristöjä pitää jatkuvasti kehittää, jotta ne vastaisivat tietoyhteiskunnan nopeasti muuttuvia tarpeita. Hankkeella luodaan edellytyksiä suomalaisen tietoyhteiskunnan mahdollisuuksien hyödyntämiseen myös tulevaisuudessa, Lindén painotti.

Kokeiluhanke käynnistyy koulujen osalta varsinaisesti ensi syksynä. Hankkeessa kerätään yhteen parhaita käytäntöjä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä opetuksessa ja oppimisessa. Lisäksi tarkastellaan, millaisia sisältöjä tällainen oppimisympäristö edellyttää ja mahdollistaa. Tavoitteena on myös kehittää opettajien ja oppilaiden medialukutaitoa sekä tietotekniikan käyttötaitoja.

Kouluhankkeessa arvioidaan lisäksi, millaiset tietotekniset ratkaisut soveltuvat parhaiten opetus- ja opiskelukäyttöön. Käytännön kysymyksistä selvitetään mm. miten varmistetaan tietojärjestelmien luotettavuus ja turvallisuus sekä huolehditaan laitteiden ylläpidosta ja huollosta. Myös opettajien ja oppilaiden tarvitseman teknisen tuen hoitaminen kuuluu selvitettäviin asioihin

Kokemusten pohjalta suunnitellaan kansallista etenemistapaa teknologian hyödyntämisessä oppilaitoksissa laajemmin. Hankkeen ohjausryhmän toimikausi jatkuu vuoden 2010 loppuun. Ryhmän puheenjohtajana toimii pääjohtaja Timo Lankinen opetushallituksesta.


Lisätietoja:

erityisavustaja Aleksi Randell, liikenne- ja viestintäministeriö, (09) 160 28324, 0400 500 822
valtiosihteeri Heljä Misukka, opetusministeriö, (09) 160 77162, 050 5286 682
pääjohtaja Timo Lankinen, Opetushallitus, puh. (09) 774 77155, 0500 442 635
neuvotteleva virkamies Päivi Antikainen, liikenne- ja viestintäministeriö, puh. (09) 160 28460