Hätätiedotteet myös televisiosta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 31.5.2007 14.14
Tiedote
Hätätiedotteita voidaan jatkossa välittää radion lisäksi television kautta. Lisäksi hätätiedotteita antavien viranomaisten määrä lisääntyy.

Valtioneuvosto päätti asetusmuutoksesta 31. toukokuuta.

Televisio- ja radiotoiminnan harjoittajat ovat velvollisia välittämään viranomaisten väestölle esittämiä tiedotuksia korvauksetta, jos se on tarpeen ihmishengen tai omaisuuden pelastamiseksi tai yhteiskunnan toiminnan turvaamiseksi.

Hätätiedotejärjestelmä toimii tällä hetkellä radiossa. Asetusmuutoksen myötä hätätiedotteita voi jatkossa välittää televisionkin kautta. Näin varmistetaan hätätiedotteiden mahdollisimman kattava ja nopea välitys. Digitaaliseen televisioon siirtyminen mahdollistaa tämän muutoksen.

Hätätiedote pitää välittää, jos se tulee välitettäväksi pelastus-, poliisi- tai rajavartioviranomaiselta. Eräissä poikkeustapauksissa hätätiedotteen voi antaa myös Säteilyturvakeskus tai Ilmatieteen laitos.

Jatkossa myös Tiehallinnon liikennekeskus voi antaa ensimmäisen hätätiedotteen esimerkiksi erittäin vaarallisissa kelitilanteissa.

Ilmailun lentopelastustehtäviä hoitavat lentopelastuskeskukset voivat antaa jatkossa hätätiedotteita esimerkiksi kun onnettomuustilanteissa tarvitaan apua lentokoneen etsinnöissä.

Muutokset tulevat voimaan 1. syyskuuta.

Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Maaret Suomi, puh. (09) 160 28150, 040 700 5620