Impulssi-blogi: Kohti tulevaisuutta - liikenneverkot kuntoon

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 18.8.2015 10.13
Uutinen

- On ainakin yksi asia, josta Suomessa ollaan täysin yksimielisiä. Ei ole väliä, kysytäänkö asiaa tavalliselta tienkäyttäjältä tai poliitikolta, elinkeinoelämän edustajalta tai ammattiyhdistysliikkeeltä. Suomen väyläverkoston kunto ja tila on heikentynyt viime vuosina ja tilanteeseen tulee saada kiireellinen korjaus. Näin kirjoittaa yksikön johtaja Risto Murto Impulssi-blogissa.

Hallitus on päättänyt tarttua asiaan määrätietoisesti. Hallituskauden aikana on tarkoitus investoida 900 miljoonaa euroa perusväylänpitoon. Tästä summasta 600 miljoonaa euroa on uutta rahaa ja loput siirtoa kehittämishankkeista. Tämäkään raha ei ratkaise kaikkia ongelmia, mutta iso osa nykyisestä väyläverkostosta saadaan korjattua nykytarpeita vastaavaan hyvään kuntoon.

Automatisoitu liikennejärjestelmä tarvitsee toimiakseen timanttisessa kunnossa olevan väylä- ja matkaviestintäverkon. Osa perusväylänpidon rahoituksesta käytetäänkin digitalisaation ja automatisaation kehittämiseen rahoittamalla niitä tukevia pilotteja ja kokeiluja. Samalla kun laitamme väyläverkon korjausvelkaa nurin, edistämme liikenteen digitalisaatiota ja valmistaudumme tulevaisuuteen.