Televisiomaksujen perinnälle sinetti

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 24.4.2014 13.35
Uutinen
Televisio (Kuva:Rodeo)
Televisio (Kuva:Rodeo)

Vielä maksamatta olevien televisiomaksujen perintä ja liikaa maksettujen maksujen palauttaminen loppuvat ensi vuoden alusta alkaen.

Hallitus esitti asiaa koskevan valtion televisio- ja radiorahastolain muutoksen vahvistamista 24. huhtikuuta 2014. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lainmuutos perjantaina 25.4.2014 ja muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2015.

Erääntyneiden televisiomaksujen perinnästä luovutaan, sillä perinnästä aiheutuvat kustannukset ovat nousseet maksuista saatavia tuloja suuremmiksi ja perinnän jatkamisella olisi odotettavissa tuloja vain vähäisessä määrin.

Valtion televisio- ja radiorahastossa on myös asiakkaiden liikaa maksamia televisiomaksuja, joita on palautettu maksajille. Palauttamista jatketaan kuluvan vuoden ajan. Ensi vuoden alusta lähtien, palauttamatta jääneet maksut tuloutetaan valtion televisio- ja radiorahastoon.

Yleisin este palauttamiselle on ollut, että palautuksen saaja ei pyynnöstä huolimatta ole toimittanut Viestintävirastolle yhteystietojaan tai tilinumeroaan palautusta varten.

Televisiomaksusta luovuttiin 2012 lopussa.