Jäänmurtosopimusta esitetään hyväksyttäväksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 4.12.2014 13.58
Tiedote

Hallitus esittää, että eduskunta hyväksyisi Suomen ja Venäjän välistä jäänmurtoavustusta koskevan yhteistyösopimuksen. Sopimus allekirjoitettiin tämän vuoden syyskuussa Pietarissa.

Hallitus antoi asiaa koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle 4. joulukuuta 2014.

Sopimuksella Suomi ja Venäjä sitoutuvat maiden välisen jäänmurtoavustusta koskevan yhteistyön edistämiseen Itämerellä. Sopimuksella annetaan Suomelle ja Venäjälle mahdollisuus pyytää ja saada nopeasti jäänmurtoavustusta sellaisessa tilanteessa, jossa sopimusmaan oma jäänmurtokapasiteetti ei riitä.

Sopimus tulee voimaan 30 päivän kuluttua siitä, kun osapuolet ovat suorittaneet sopimuksen voimaantulon edellyttämät valtion sisäiset menettelyt.

Sopimus mahdollistaa suomalaisten jäänmurtajien toimimisen Suomenlahden itäosissa Venäjän aluevesillä korvausta vastaan. Vastavuoroisesti venäläiset jäänmurtajat voivat avustaa Suomenlahden suomalaisiin satamiin liikennöiviä aluksia. Aluevesillä toimiminen vaatii aina luvan viranomaisilta.

Joustavan jäänmurtokapasiteetin käytön myötä talvimerenkulku itäisellä Suomenlahdella kovina jäätalvina tehostuu ja talvimerenkulun turvallisuus paranee.

Sopimus avaa suomalaisille jäänmurtoalan yrityksille uusia markkinoita. Sopimuksen mukaan murtajat voidaan kuitenkin tarvittaessa määrätä nopeasti takaisin oman maansa jäänmurtotehtäviin.

Lisätietoja: liikenneneuvos Marjukka Vihavainen-Pitkänen, p. 0295 34 2685