Kaapeliverkossa siirrytään digiaikaan 29.2. - senioreille tarjolla asennuspalveluja

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 16.1.2008 11.30
Tiedote
Analogiset lähetykset kaapelitelevisioverkoissa päättyvät helmikuun lopussa.

Digisovittimet ovat yleistyneet hyvin. Finnpanelin tietojen mukaan tammikuussa 89 % kaikista suomalaisista tv-talouksista omisti digisovittimen tai -television. Kaapeliverkkoon liitetyistä talouksista 78 % pystyy seuraamaan digitaalisia tv-lähetyksiä.

Liikenne- ja viestintäministeriö järjestää yhdessä Suomen Lions-liiton ja Helsinki Mission kanssa maksutonta asennusapua kaapelin digisiirtymän helpottamiseksi. Palvelut on tarkoitettu erityisesti seniorikansalaisille, joilla ei ole käytettävissään esimerkiksi sukulaisten ja omaisten antamaa tukea. Pääpaino on kaupunkien kerrostaloissa yksinään asuvien vanhusten auttamisessa.

Valtakunnallista asennusapua

Lions-liitto tarjoaa apuaan valtakunnallisesti 18.2. - 7.3. Asennusapua tarvitsevat voivat tällöin soittaa palvelunumeroon (09) 251 04 400, maanantaista perjantaihin klo 9-12. Lankapuhelimesta soitetun puhelun hinta on 8,21 senttiä/puhelu + 1,47 senttiä/minuutti, matkapuhelimesta soitetun 29,13 senttiä/minuutti.

Vapaaehtoiset digiasentajat tulevat asentamaan asiakkaan etukäteen hankkiman digisovittimen. Asentajat eivät tee laitehankintoja.

Palvelukeskuksesta pyyntö välitetään koulutuksen saaneelle asentajalle. Hän soittaa sitten puolestaan apua tarvitsevalle, ja tapaaminen sovitaan aina etukäteen.

Pääkaupunkiseudulla lisäneuvontaa

Helsinki Missio järjestää digi-tv-asennuksia pääkaupunkiseudun senioreille numerossa 040 353 9555. Palvelu on toiminnassa 19.2. - 12.3. tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 10-12.

Helsingin kirjastoissa järjestetään neuvontaa viikolla 9. Mukana ovat Lasipalatsin, Pitäjänmäen, Maunulan, Herttoniemen, Vallilan, Haagan ja Munkkiniemen kirjastot.

Palvelua myös puhelimitse

Kaapeli-tv-yhtiöiden asiakaspalvelut palvelevat päivittäin.

Yleisradion digirinki auttaa päivittäin 5.4. asti numerossa (09) 14 801.

DigiTV Info palvelee joka päivä 14.3. asti numerossa 0306 344 488.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Tauno Äijälä, puh. (09) 160 28620, 0400 210 251
Viestintäjohtaja Katariina Kivistö, puh. (09) 160 28330, 0400 502 128