Takaisin

Kampanja haastaa nuoret tuunaamaan turvavöitä

Kampanja haastaa nuoret tuunaamaan turvavöitä

Tiedote 23.04.2007 11.25 fi

Asennevamma-kampanja herättelee huhti-toukokuussa nuoria turvavyön käyttöön. Kampanjalla halutaan saada nuoret ajattelemaan turvavyön merkitystä ja lisätä sen käyttöä. Viestinä on, että kaikkia vammoja ei voi korjata, asennevamman voi.

Kampanja näkyy ja kuuluu televisiossa, radiossa ja internetissä. Internetsivuilla nuoria haastetaan osallistumaan turvavöiden tuunauskilpailuun. Tehtävänä on suunnitella turvavyön ympärille kiinnitettävä koriste. Kilpailuun voivat osallistua 15-24-vuotiaat nuoret tai ryhmät kuten koululuokat. Voittajat julkistetaan toukokuun lopussa. Kilpailun idea on peräisin viime vuoden kampanjapalautteesta.

Kampanjan taustalla on huoli nuorten liikenneonnettomuuksista. Nuorten kuljettajien riski kuolla liikenteessä on yli kolminkertainen verrattuna muuhun väestöön.

Asennevamma-kampanjan järjestävät liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneturva, Ajoneuvohallintokeskus, Liikennevakuutuskeskus, poliisi, Tiehallinto ja Destia.

Kansainvälisen liikenneturvallisuusviikon teemana nuoret

Kampanjan alku ajoittuu YK:n ensimmäiselle maailmanlaajuiselle liikenneturvallisuusviikolle 23.-29. huhtikuuta. Euroopan unionin ensimmäistä liikenneturvallisuuspäivää vietetään puolestaan 27. huhtikuuta. Molempien teemana on nuorten liikenneturvallisuus.

Euroopan komission tavoitteena on puolittaa liikennekuolemat EU:ssa vuoteen 2010 mennessä. Tämä tarkoittaa 25 000 hengen pelastamista kymmenvuotisen hankkeen aikana. Väliaikatietojen mukaan suunta on oikea, mutta vauhti liian hidasta.

EU:n alueella kuolee vuosittain yli 40 000 ihmistä liikenneonnettomuuksissa. Menehtyneistä nuoria on neljännes, Suomessa viidennes. Suomen liikenteessä kuolee vuosittain noin 80 nuorta. Miehiä menehtyneistä on yli 75 prosenttia.

Tyypillisessä nuorten liikenneonnettomuudessa kokematon mieskuljettaja ja ryhmä nuoria kuolee tai loukkaantuu, kun auto suistuu kovassa vauhdissa ulos öiseltä tieltä. Kuljettaja ja matkustajat eivät käytä turvavyötä.

Turvavyön käytön lisääminen on yksinkertaisin ja tehokkain tapa vähentää kuolemia sekä vakavia vammautumisia. Turvavyön käyttö takapenkillä suojaa myös etupenkillä istuvaa, sillä törmäyksessä takapenkillä ilman turvavyötä istuva ruhjoo alleen etupenkillä olevan. Turvavyön käyttö pelastaisi vuosittain noin 50 suomalaisen hengen.

Etupenkillä turvavyötä kertoo käyttävänsä noin 91 prosenttia nuorista. Takapenkillä turvavyön käyttö jää 83 prosenttiin.

Kansainvälisellä liikenneturvallisuusviikolla 23.-29. huhtikuuta poliisi valvoo tehostetusti ajonopeuksia koko maassa. Valvonta kohdistuu teille, joilla liikenneonnettomuuksia on keskimääräistä enemmän.


Lisätietoja Asennevamma-kampanjasta:
viestintäjohtaja Katariina Kivistö, puh. (09) 160 28330 tai 0400 502 128
tiedottaja Karita Kontula-Sokka, puh. (09) 160 28331 tai 0400 447 287

Lisätietoja nuorista liikenteessä:
hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen, puh. (09) 160 28629 tai 0400 665 395