Takaisin

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Sanomalehti opetuksessa 50-vuotisjuhlaseminaarissa

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Sanomalehti opetuksessa 50-vuotisjuhlaseminaarissa

Sanomalehti opetuksessa 50-vuotisjuhlaseminaari
4.9.2014 Helsinki
Kansliapäällikkö Harri Pursiainen

Median tulevaisuuden ja toimintakyvyn varmistaminen

Sanomalehti on kuulunut suomalaisen peruskoulun opetukseen 50 vuotta. Puolessa vuosisadassa maailma on muuttunut paljon ja uutisten ja tiedonvälityksen tarve on entistäkin suurempi. Tiedon määrä on kasvanut ja sitä saa helposti. Median käyttötottumukset ovat muuttuneet ja tiedonsaanti on yhä tasa-arvoisempaa.

Median on oltava siellä, missä kuluttajakin. Ei auta painaa vuodesta toiseen uutisia paperille, jos kuluttajat lukisivat ne mieluummin päätelaitteelta. Tarvitaan ideoita ja vainua siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Digitaaliset laitteet ja -palvelut eivät ole arkea vain mediassa. Yhteiskunnan perustoiminnot nojaavat tietoliikenteeseen ja digitaalitekniikkaan. Viisikymmentä vuotta sitten pankit, sairaalat, virastot, kaupat ja media toimivat aivan hyvin ilman iPadeja, taloushallinnon ohjelmistoja ja tietojärjestelmiä. Ei enää. Tieto- ja viestintätekniikka on tehnyt mahdolliseksi globaalin vertaisverkon, tehokkaan tietojenkäsittelyn, erilaisten järjestelmien automaattisen hallinnan ja paljon muuta. Viime vuosikymmenten työn tuottavuuden kasvusta suurin osa on syntynyt tieto- ja viestintekniikan käytöstä.

Digiaika on muuttanut myös käyttötottumuksia. Esimerkiksi televisiosisältöjä kulutetaan yleisesti internetin kautta ajasta ja paikasta riippumatta. Moni varmasti jakaa myös sen oman kokemukseni, että maailman lehdistöä ei ole koskaan ollut niin helppoa ja vaivatonta seurata kuin nyt. Esimerkiksi Twitterin kautta kymmenien sanomalehtien tarjonta avautuu reaaliajassa niissä kysymyksissä, jotka ovat lukijalle tärkeitä.

Tarinan jatkokin on tuttu. Mainostulot karkaavat kuluttajien perässä verkkoon, jossa on edullista mainostaa. Yhdysvalloissa verkkomainonta on jo ylittänyt lehdistömainonnan volyymin, mikä tapahtuu lähivuosina Suomessakin. Digiaika on tuonut myös ennenäkemättömän kansainvälisen kilpailun mediaan. Kun mainosraha karkaa verkkoon, se karkaa samalla globaalien yritysten taskuihin.

Yhdysvalloissa on miljoonakaupunkeja, joissa ei julkaista yhtään sanomalehteä. Siihen nähden Suomen lehdistöllä on vielä paljon voimaa. Paperilehtien levikit laskevat meilläkin, vaikka sanomalehdet yhdessä aikakauslehtien ja television kanssa yhä muodostavat valtaosan median liikevaihdosta. Trendi on selvä, vaikka monestakin syystä meillä se nähdään pienellä viiveellä.

Hyvät kuulijat! Media on sisältöjä. Markkinataloudessa media on liiketoimintaa ja mediapuhe on aina myös rahapuhetta: sivistys ja raha pitää sovittaa samoihin lauseisiin. Lehdistönkin tulevaisuus luodaan ennen muuta yritysten päätöksillä. Niinpä jos jotakin saisi tämän maan medialle toivoa, niin hyviä yritysjohtajia.

Pari vuotta sitten elinkeinoelämä selvitti itse yritysten johtoa haastattelemalla, mikä tämän maan kilpailukyvyssä oikein mättää. Miinusta maan kilpailukyvylle nähtiin syntyvän melkein kaikissa kysytyissä asioissa. Poliittiset päätökset olivat yleensä huonoja ja byrokratia imi yritysten elinvoimaa. Mm. infrastruktuurin toimintaa ja yleistä koulutusta toki arvostettiin. Mieleenpainuvinta kuitenkin oli, että elinkeinoelämän johto näki parhaana kilpailukykytekijänä elinkeinoelämän johdon oman uudistumiskyvyn. Yhtykäämme tähän itseluottamukseen!

Julkisen sektorin toimet parhaimmillaan luovat mahdollisuuksia yrityksille mahdollisuuksia tehdä hyviä päätöksiä. Vähintään julkiselta vallalta saa vaatia, ettei se vaikeuta liiketoimintaa, ei ainakaan ilman välttämättömiä yhteiskunnallisia syitä.

Viestintäpolitiikalla halutaan varmistaa median tulevaisuus ja toimintakyky. Kotimaisen sisällön tuotanto ja kilpaillut viestintämarkkinat tulee jatkossakin turvata.

Kaikkien yhteiskuntapolitiikan ja julkisen sektorin toimien soisi tukevan viestintäpolitiikan tavoitteita. Erityisesti verotusta tulisi aina tarkastella laajemminkin kuin vain valtiontalouden dogmien valossa. Kyllä kai virkamies saa nyt aika reippaasti sanoa, että vähintäänkin ajoitus meni pieleen, kun lehdistön arvonlisäveroa taannoin korotettiin. Viestintäpoliittisena ratkaisuna korotusta ei voi perustella eikä yritettykään. Sen fiskaalisenkin vaikutuksen ainakin toimiala näyttää kiistävän. Toimiala on toki suurten ongelmien edessä ihan muista syistä, mutta päätös pahensi tilannetta.

Sanomalehti toteuttaa sananvapautta ja välittää tietoa ja kulttuuria. Kun vapaa media kärsii, heti kohta kärsivät demokratia ja sivistys. Se oli mielessä, kun liikenne- ja viestintäministeriön asettama lehtiasiain neuvottelukunta omasta aloitteestaan laati ja viime joulukuussa julkaisi raportin "Lehdistön tulevaisuus".

Laajapohjainen neuvottelukunta ehdotti siinä 18 tointa kotimaisen ja korkealaatuisten sisältöjen turvaamiseksi. Tuossa työssä mukana olleena voin todistaa, että kaikki neuvottelukunnan jäsenten aloitteet ja ehdotukset on esitelty raportissa - silloinkin kun niistä ei saavutettu täyttä yksimielisyyttä.

Ainakin liikenne- ja viestintäministeriön lähtökohtana työlle oli, että suurin yhteiskunnallinen huolen aihe median tulevaisuudessa on korkealaatuisten ja monipuolisten sisältöjen säilyminen. Toisarvoista siihen nähden on, minkä välineen kautta sisällöt kulutetaan niin kuin sekin, mitkä yritykset sisällön tuottavat ja kustantavat. Painopaperi, perinteinen ansaintamalli tai nykyisten kustantajien tuottoisa liiketoiminta eivät siis ole se, mitä asetutaan puolustamaan. Viestintäpolitiikalla pitää edistää kaikille suotuisia mahdollisuuksia luoda sisältöjä tabletteihin siinä missä paperillekin. Pitää edistää mahdollisuutta ansaita sisällöillä tavalla tai toisella ja tehdä tilaa hyville sisällön tarjoajille siitä riippumatta, ovatko ne nykyisiä kustantajia vai uusia markkinoille tulijoita. Yhdenkään yrityksen liiketoiminta ei sinänsä ole viestintäpolitiikan suojelukohde. Markkinaosuuksien kasvattaminen ja varjelu kuuluu yrityksille itselleen.

Mitä neuvottelukunta esitti ja mitä sen jälkeen on vajaassa vuodessa tapahtunut?

Neuvottelukunnan ehdotusten kärjessä olivat luonnollisesti toimialan omat toimet. Ensimmäiseksi tietysti edellytettiin, että ala itse kehittää liiketoimintaansa. Toiseksi mediatoimialaa, niin kustantajia kuin sähköisen viestinnän yrityksiä ja Yleisradiota kannustettiin keskusteluun yhteistoimintamalleista.

Ilman aktiivista, innovatiivista ja kaukokatseista liiketoimintaa ja ennakkoluulotonta yhteistyöotetta lehdistön tulevaisuudesta ei kannattaisi tätä pidemmälle puhua. Jos medialta puuttuisi valppaus ja tarmo, sen mukana puuttuisi kaikki. Ajan riennosta vähitellen irtoavaa lehdistöä ei olisi mielekästä roikottaa hengissä valtion letkuissa. Ilokseni olen kuitenkin nähnyt kentällä vahvaa muutosvoimaa. Yhteistoimintamallejakin on nähty, toivottavasti ei kuitenkaan vielä kaikkia.

Raportissa seuranneet 16 muuta ehdotusta koskivat julkisen vallan toimia, jotka tukevat lehdistön työtä. Vahvimmat ehdotuksista koskivat verotusta ja valtiontukia.

Toimialan vahvassa yhteishengessä ajamat ehdotukset suopeammasta arvonlisäverosta eivät tunnetusti ole toteutuneet. Ajatus verokantojen yhdistämisestä digitaalisten palvelujen verokantaa alentamalla ei ole johtanut toimiin Suomessa. Median verotus puhuttaa muuallakin Eurooppaa. Ranskaa ja eräitä muita maita arvonlisäverodirektiivin artiklat eivät näyttäisi koskevan. Komissio testaa nyt rikkomusmenettelyssä, mitä siitä seuraa. Suomi ei ole ollut Euroopan rintamalla järin aktiivinen.

Toinen neuvottelukunnan suoraan valtiontalouteen kajoava ehdotus oli määräaikainen valtiontuki sisältötuotannon digitalisoitumiseen. Se toteutui jalostettuna median innovaatiotueksi, johon hallituksen kehyspäätöksessä on luvattu yhteensä 30 miljoonaa euroa vuosille 2014-16. Kymmenen miljoonaa on jo käytössä ja kymmentä esitetään ensi vuodelle. Uuteen tukeen tällainen summa on merkittävä.

Innovaatiotuen mallia valmistellaan. Lähtökohtana on tukea uusia toimintatapoja median murroksessa. Tuki voisi myös rohkaista alan toimijoiden yhteistyötä. Median innovaatiotuen avulla voitaisiin kehittää sähköiseen ympäristöön sopivia, niin mainostamiseen kuin muuhunkin julkaisemiseen soveltuvia julkaisualustoja.

Suomenkin valtiontuelle on hankittava Euroopan komission hyväksyntä. Valtiontuet ovat syystäkin EU:ssa tarkkaan säänneltyjä instrumentteja, koska tuet aina vääristävät markkinoita. Suomen tuelle on ajateltu mallina Tanskan vastaavaa tukea. Nyt Tanskan tuesta on kuitenkin kanneltu Euroopan komissiolle. Oletettavasti se vie Suomenkin tuen tarkkaan syyniin komissiossa. Näistä syistä tämän vuoden tuen myöntäminen voi lykkääntyä pitkälle ensi vuoteen. Aikataulu voisi nopeutua, jos tukivirnaomaisena toimisi TEKES - sillä on jo valmiiksi komissiossa notifioitu tukijärjestelmä. Ratkaisu on vielä auki.

Neuvottelukunnan raportissa käsiteltiin Yleisradion asemaa. Näkemys julkisesta palvelusta jakaa media-alaa. Yksimielisyys saavutettiin siitä, että julkisen palvelun vaikutuksia markkinoihin ja lehdistöön on seurattava. Tätä seurantaa on tehty tuoreen yleisradiolain mukaisesti. Julkisen palvelun resursointiin vaikuttaa se, että yleisradiomaksun indeksitarkistus jäädytetään ensi vuodeksi.

Sääntelyn kehittämiseksi raportissa esitettiin useita ehdotuksia tekijänoikeuksista, mainonnasta, kuluttajansuojasta ja tietosuojasta. Monet näistä asioista suunnitellaan ja valmistellaan uutta sääntelyä. Kaikki huolenaiheet eivät ole vielä ratkenneet toimialalle myönteisesti, mutta toistaiseksi mitään uusiakaan uhkia ei ole noussut esiin. Esimerkiksi mainosrajoituksia ei ole pelätyllä tavalla ole lisätty eikä kuluttajansuojaa ole lehdistön kannalta kohtuuttomasti kiristetty. Huolta herättäneet tietosuojahankkeet eivät ole EU:ssa edenneet. Kaikilla näöillä rintamilla on kuitenkin oltava tarkkana.

Raportti kannusti kustantajia ja postia yhteistyöhön ja kustannustehokkaisiin jakeluratkaisuihin. Raportin jälkeen Itella ilmoitti hinnankorotuksista, jotka menevät monen kustantajan kipurajalle. Ymmärrettävästi kustantajien omat jakeluratkaisut yleistyvät.

Jakelu on paperilehden kohtalonkysymys. Siihen nähden viestintäpolitiikka on päästetty tässä kysymyksessä varsin helpolla. Lehtijakeluhan ei tunnetusti kuulu yleispalveluun eikä sen jakeluhintoja voi säännellä tai edes palvelupakkoa määrätä viestintäpoliittisin perustein. Tässä maassa jokainen saa jaella lehtensä ja tarjota jakelua muille hinnalla, jonka hyväksi näkee. Sitä on pidetty jopa sananvapauskysymyksenä.

Yleispalveluvelvoitteen laajentaminen lehtijakeluun edellyttäisi toimialan vahvaa vaatimusta, joka olisi sopivaa ajoittaa tulevan hallitusohjelman laatimisen alle. Ymmärrän, että kannanmuodostus ei ole toimialallekaan aivan yksioikoinen valinta. Kannustan asian pohdintaan. Ministeriö osallistuu mielellään avoimesti tähän keskusteluun.

Neuvottelukunta ehdotti myös, että postitoimilupien ehtoja tulee arvioida tuleva oikeuskäytäntö huomioon ottaen. Tämä asia ei ole edennyt, koska korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja toimilupavalituksiin ei ole saatu. Niitä odotellessa haetut toimiluvat on myönnetty vanhan, luvansaajien riitauttaman käytännön mukaisesti.

Teknologian kehittämisestä neuvottelukunta teki useita ehdotuksia. Viestintäalan yhteisiä tutkimus- ja kehityshankkeita on jatkettu, mutta verokannustimia ei ole laajennettu lehdistön tutkimus- ja kehitystoimintaan. Digitaalisten tuotteiden yhtenäinen verokohtelu Euroopassa ei myöskään ole edennyt. Arvonlisäveropolitiikka on Euroopan unionissa yleisesti pohdinnan kohteena. Yksittäisten toimialojen verotuksen kehittämistarpeet jäävät valitettavasti isojen muutosten jalkoihin.

Neuvottelukunnan teknologiaehdotuksiin kuului myös laajakaistayhteyksien parantaminen. Siinä on edistytty. Laajakaistaverkkojen siirtokapasiteetti on kasvanut samalla kun paljon kaistaa vaativan audiovisuaalisen sisällön kuorma on lisääntynyt.

Viime vuoden lopulla myönnettiin uusia matkaviestintoimilupia, jotka tarjoavat jo nyt monin paikoin useiden kymmenien megabittien siirtonopeuksia. Viidessä vuodessa palvelun väestöpeitto kasvaa 99 prosenttiin. Huippunopeita kiinteitä yhteyksiä tarjotaan markkinaehtoisesti pääasiassa kaupunkialueilla. Laajakaista kaikille 2015-hankkeessa rakennetaan verkkoja myös muualle. Viime viikon budjettiriihessä hallitus sopi lisärahoituksesta hankkeen loppuun viemiseen. Kattava ja nopea laajakaista palvelee myös median etuja.

Neuvottelukunta teki vielä ehdotuksia toimittajien koulutuspaikkojen vähentämisestä ja arjen mediakasvatuksesta. Toimialan työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat yhdessä vaikuttaneet tavoitteen suuntaisesti. Ministeriö tukee toimialaa sen pyrkimyksissä. Opetushallinnon suunta asiassa näyttäisi olevan oikea, mutta tahti on varsin hidas.
Yhteenvetona voi sanoa, että lehdistön tulevaisuusraportin ehdotukset ovat edenneet vaihtelevasti. Huomionarvoista on, että lehdistön tulevaisuuteen vaikuttavista julkisen vallan toimista vain muutama on varsinaista viestintäpolitiikkaa. Näissä muissa toimissa eteneminen on ollut verkkaisempaa. Erityisesti arvonlisäverotus ei ole ehdotusten mukaisesti muuttunut lehdistölle suopeammaksi.

Varsinaisen viestintäpolitiikan toimet ovat edenneet jossakin määrin paremmin. Määräaikaista yleistä lehdistötukea ei toki saatu niin kuin neuvottelukunta esitti. Toivottavasti uudesta innovaatiotuesta onnistutaan rakentamaan hyvä tukikeino. Yksin noilla sinänsä hyvillä miljoonilla Suomen media-ala ei kuitenkaan pelastu.

Sanomalehti on ollut kouluissakin jo puolen vuosisadan ajan osa lasten ja nuorten elämää. Nykynuorilla on useita tiedonsaannin ja jakamisen kanavia, ja nuoret myös kokeilevat uusia teknisiä innovaatioita ennakkoluulottomasti. Mediankin pitää olla siellä missä nuori: älypuhelimissa, tablettitietokoneissa ja sosiaalisessa mediassa.

Ja sitten se tärkein. Digiajan laitteet, verkot ja vempeleet ovat kuitenkin vain välineitä aivan siinä missä pidemmän perinteen painopaperi. Opetettakoon kouluissa koodausta, mutta ei kuitenkaan sisällön ja sivistyksen kustannuksella. Koodausta paljon tärkeämpää ihmisenä olemiselle ja sivistykselle on nimittäin se, mitä koodataan. Viestintäpolitiikkakaan ei saa käpertyä vain bitteihin ja hertseihin.

Toivottavasti sanomalehti säilyy peruskoulujen opetusohjelmassa. Medialukutaidon pitää olla jokaisen suomalaisen perustaito enkä tarkoita sillä vain kykyä teknisesti hallita laitteita. Valistunut ja sivistynyt, kriittinen ja vaativa kuluttaja on se, joka viime kädessä varmistaa myös median tulevaisuuden.