Takaisin

Kiuru: Koko kansan Lotto tulevaisuudessakin kaikille

Kiuru: Koko kansan Lotto tulevaisuudessakin kaikille

Tiedote 15.05.2013 12.47 fi

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru pitää tärkeänä, että Loton ja Jokerin arvonnat näkyvät tulevaisuudessakin kaikille suomalaisille.

- Viestintävirastolle syntyi uuden Yle-lain myötä tehtävä valvoa Ylen sponsoroitujen ohjelmien kieltoa. Nyt tehty linjaus on sinällään selkeä ja sen mukaan on elettävä, eli nykyisen kaltaisen sponsoroidun ohjelman lähettäminen on kiellettyä kaikkien tv-toimijoiden osalta, Kiuru toteaa.

- Samalla on kuitenkin selvää, ettei linjaus saa uhata jokamiehen ja -naisen Loton näkyvyyttä tv-ruuduissa sen ollessa tärkeä osa suomalaista kulttuuriperinnettä. Siksi toivon, että Veikkaus, Yle ja mahdollisesti myös muut tv-toimijat etsivät viipymättä nykyisen tv- ja radiolain mukaisen ratkaisun jolla huolehditaan siitä, että Loton ja Jokerin arvonnat näkyvät edelleen kaikille, Kiuru painottaa

Viestintäviraston eilinen päätös tulee lopettamaan Veikkauksen rahapeliarvontaohjelmat nykyisessä muodossaan Ylen kanavilta. Arvontojen näkyvyyden turvaaminen vapaasti katseltavissa olevalla kanavalla tai kanavilla, lain sallimissa puitteissa, on kuitenkin tärkeää.

- Uskon, että Viestintävirasto valvovana viranomaisena edesauttaa toimivan ratkaisun syntymistä, Kiuru sanoo.

Lisätietoja:
erityisavustaja Esa Suominen, 043 824 5668