Kiuru: Kyberturvallisuuskeskus ympärivuorokautiseksi palveluksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2013 14.38
Uutinen

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru haluaa Viestintävirastoon perustettavasta kyberturvallisuuskeskuksesta ympärivuorokautisen palvelun. Kiuru pitää tärkeänä myös sitä, että keskuksen ympärille perustettavassa verkostossa ovat edustettuina niin elinkeinoelämä kuin julkishallintokin.

Keskuksen perustaminen kuuluu valtioneuvoston 24. tammikuuta antamaan periaatepäätökseen Suomen kyberturvallisuusstrategiasta.

- Keskuksen tehtävänä olisi kyberturvallisuutta koskevan tiedon kokoaminen eri lähteistä sekä sen jalostaminen ja jakaminen niin, että eri toimijat voivat arvioida haavoittuvuuksien ja häiriöiden vaikutuksia toimintaansa ja omaan päätöksentekoonsa, Kiuru toteaa.

Kiurun mukaan virkamiestasolla on jo keskusteltu Viestintäviraston resurssien lisäämisestä. Lisäresurssit käytettäisiin muun muassa julkisen hallinnon tietoturvaloukkausten havainnointiin eli govCERT-palveluihin.