Takaisin

Kiuru: Lainsäädäntö valmisteltava 700 MHz:n alueen laajakaistakäyttöön

Kiuru: Lainsäädäntö valmisteltava 700 MHz:n alueen laajakaistakäyttöön

Tiedote 24.01.2013 11.30 fi sv en

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru haluaa, että säädösmuutokset 700 megahertsin taajuusalueen siirtämisestä televisiolta langattoman laajakaistan käyttöön valmistellaan jo nyt.

Kiurun mukaan asetuksen muuttamisella varmistetaan, että eduskunnan tahdon mukainen käyttötarkoituksen muutos voidaan toteuttaa vuoden 2017 alussa.

- 700 megahertsin taajuusalue on tällä hetkellä televisiokäytössä. Taajuusalueen käytön muuttaminen noudattaa sitä tahtoa, jonka eduskunta ilmaisi hyväksyessään sähköisen median viestintäpoliittisen selonteon joulukuussa 2012. Valmistelun ja neuvottelujen kannalta lainsäädännön on oltava ennakoivasti ajan tasalla, Kiuru toteaa.

Käyttömuutos edellyttää taajuuskoordinaatiota naapurimaiden kanssa. Kiurun on tarkoitus keskustella naapurimaiden kollegojensa kanssa asiasta kevään aikana. Koordinaationeuvottelut virkamiestasolla aloitetaan mahdollisimman pian.

Lopullinen kansainvälinen päätös 700-taajuusalueen matkaviestinkäytöstä tehdään vuoden 2015 Maailman radiokonferenssissa siten, kuin viime vuonna pidetty WRC-12 -konferenssi edellytti.

Suomessa asetus taajuuden käyttötarkoituksen muuttamisesta tulee radiokonferenssissa tehtävän päätöksen vuoksi voimaan ehdollisena.

Lisätietoja

lainsäädäntöneuvos Maaret Suomi, p. 040 700 5620
Viestintämarkkinat-yksikön päällikkö Olli-Pekka Rantala, p. 050 344 3400