Kiuru: Suurten teleyritysten aktivoiduttava laajakaistahankkeissa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2011 10.59
Tiedote

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru pitää suotavana, että suuret valtakunnalliset teleyritykset aktivoituisivat haja-asutusalueiden laajakaistahankkeissa.

Isojen yritysten nihkeä suhtautuminen hankkeisiin on ollut pettymys, eikä Kiuru pidä nykyistä tilannetta hyväksyttävänä. Hänen mukaansa isot teleyritykset eivät voi vain noukkia rusinoita pullasta hoitamatta osuuttaan myös muilta osin.

- Valtio on tehnyt taajuusratkaisuillaan paljon töitä teleyritysten liiketoimintaympäristön kehittämiseksi. Nyt olisi yritysten vuoro kantaa kortensa kekoon haja-asutusalueiden laajakaistahankkeiden toteuttamisessa, Kiuru sanoo.

Kiuru puhui asiasta Laajakaista kaikille 2015 -hankkeen väliarviointiseminaarissa 11. lokakuuta Helsingissä. Väliarvioinnissa päätetään, miten hankkeessa edetään ja millaisia jatkotoimia tarvitaan.

Kritiikin sanan Kiuru sanoi myös yhden megan yleispalvelun toteuttamisesta. Teleyritykset eivät markkinoi tai tarjoa yleispalveluliittymiä aktiivisesti asiakkaille.

- Ei voi olla niin, että lain takaaman yhden megan yhteyden saavat vain ne, jotka osaavat sitä vaatia, Kiuru totesi.

Ministeriössä selvitetään parhaillaan sitä, olisiko yhden megan yleispalvelu perustelua laajentaa myös loma-asuntoihin.

Lisätietoja laajakaistahankkeesta
rakennusneuvos Juha Parantainen, p. 09 160 28383 tai 040 756 9601

Krista Kiuru