LVM hakee ajoneuvojen romutuspalkkiokokeiluun lisämäärärahaa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 27.8.2015 9.36
Uutinen
Romuauto (Kuva: Rodeo)
Romuauto (Kuva: Rodeo)

Heinäkuun alussa alkanut ajoneuvojen romutuspalkkiokokeilu on käynnistynyt hyvin vilkkaasti. Vuoden loppuun asti kestävään kokeiluun on varattu 3 miljoonaa euroa, joka tulee käytettyä jo elokuun aikana.

Liikenne- ja viestintäministeriö haluaa jatkaa ajoneuvojen romutuspalkkiokokeilua alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vuoden loppuun asti, ja on siksi tehnyt 5 miljoonan euron lisätalousarvioesityksen. Hallitus antaa lisätalousarvioesityksen eduskunnalle 17. syyskuuta.

Romutuspalkkiokokeilun tavoitteena on edistää autokannan uudistumista ja samalla vähentää ajoneuvoliikenteestä aiheutuvia päästöjä ja parantaa liikenneturvallisuutta. Lisäksi kokeilun tavoitteena on lisätä viralliseen kierrätyspisteeseen romutettaviksi vietävien vanhojen autojen määrää.