Liikenne- ja viestintäministeriö palaa takaisin Eteläesplanadille

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 14.7.2011 14.58 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 10.16
Uutinen

Liikenne- ja viestintäministeriön Eteläesplanadi 16:n toimitilojen peruskorjaus on valmistunut. Paluumuuton jälkeen kaikki ministeriön toiminnot sijaitsevat Eteläesplanadilla, kahdessa kiinteistössä, Eteläesplanadi 16:ssa ja 18.ssa. Ministeriön postiosoite ja puhelinnumerot eivät muutu.

Eteläesplanadi 16 toimitilojen peruskorjausurakka alkoi lokakuussa 2009. Rakennus on päivitetty nykyaikaiseen toimistokäyttöön siten, että rakennuksen alkuperäinen tyyli ja loisto on tuotu esiin. Peruskorjauksen lähtökohtana oli rakennuksen historiallisten piirteiden ja alkuperäisten materiaalinen säilyttäminen.

Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli Eteläesplanadilla sijaitsevan jugend-rakennuksen alun perin Hypoteekkiyhdistykselle. Rakennus valmistui vuonna 1909 ja oli yksi Sonckin päätöistä. Rakennus on ollut valtion omistuksessa vuodesta 1939, minkä jälkeen siinä ovat toimineet Kansaneläkelaitos, Kouluhallitus ja nykyisin liikenne- ja viestintäministeriö. Rakennus on kokenut useita muutos- ja laajennusvaiheita. Vuonna 1980 se lisättiin valtion suojeltavien rakennusten listaan.

Ministeriön käyntiosoite 19.7.2011 lähtien on:

Liikenne- ja viestintäministeriö
Eteläesplanadi 16
00100 Helsinki

Ministeriön postiosoite:
Liikenne- ja viestintäministeriö
PL 31
00023 Valtioneuvosto

Vaihde: 09 160 02
Faksi: 09 160 28596
[email protected], [email protected]
www.lvm.fi