Korkean tason foorumi kehittämään joukkoliikennettä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2005 11.03
Tiedote
Liikenne- ja viestintäministeriö perustaa syksyn aikana korkean tason foorumin pohtimaan joukkoliikenteen ongelmia ja kehittämistä. Ministeriö pyrkii myös vaikuttamaan siihen, että työsuhdematkalipun käyttöönotto onnistuu.

Asiasta kertoi liikenne- ja viestintäministeriön valtiosihteeri Perttu Puro Paikallisliikennepäivillä Tampereella 15. syyskuuta.

Joukkoliikennefoorumissa on tarkoitus saada monipuolisia näkemyksiä joukkoliikenteen kehittämistarpeista. Se myös edistää yhteistyötä joukkoliikenteen palveluverkkoon vaikuttavien eri osapuolten kesken.

Jäseniksi kutsutaan joukkoliikenteen keskeisten sidosryhmien edustajat. Näitä ovat muun muassa eri liikennemuodot, lääninhallitukset, Kuntaliitto, Tiehallinto, kaupungit, Kela ja Kuluttajavirasto. Lisäksi edustettuna on joukkoliikenteen tutkimus.

Joukkoliikennefoorumin on tarkoitus aloittaa työnsä vuoden 2006 alussa. Toimikaudeksi tulee kolme vuotta.

Paikallisliikennepäivien osanottajille puhunut Puro tiivisti paikallisliikenteen matkustajamäärien vähenemiseen eniten vaikuttaviksi tekijöiksi lippujen hinnankorotukset, henkilöautotiheyden ja työpaikkojen sijainnin. Yhdeksi lääkkeeksi on tulossa työsuhdematkalippu.

Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo yhdessä valtiovarainministeriön kanssa varmistaa, että työsuhdematkalipun käyttöönotto onnistuu. Lipun markkinointia yrityksille tulee Puron mukaan suunnitella yhdessä esimerkiksi VR:n, Matkahuollon ja YTV:n kanssa.

- Nyt on meidän kaikkien, niin alan kuin ministeriönkin, aika lunastaa työsuhdematkalippua koskevat lupaukset, Puro muistutti. Ministeriö seuraa, millaisia vaikutuksia työsuhdematkalipulla on joukkoliikenteen käyttöön.


Lisätietoja:

valtiosihteeri Perttu Puro, puh. 040 779 3436