Laajakaistayhteydet yleistyvät nopeasti

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 6.9.2004 14.22
Tiedote
Laajakaistainen Internet-liittymä oli elokuussa 2004 lähes 650 000 kotitaloudessa eli useammassa kuin joka neljännessä taloudessa. Liikenne- ja viestintäministeriö arvioi, että kaikkiaan laajakaistaliittymiä on nyt yritykset mukaan lukien ainakin 750 000.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana laajakaistaliittymä on hankittu 52 000 talouteen. Laajakaistayhteyksiä on kaupungeissa enemmän kuin maaseudulla. Yhteydet ovat yleistyneet nopeimmin pääkaupunkiseudulla. Yli 150 000 talouteen aiotaan hankkia laajakaistaliittymä seuraavan puolen vuoden aikana.

Digisovittimien myynnin nopea kasvu hidastui kesälomien aikana. Elokuussa noin 360 000 taloudessa eli 15 prosentilla kotitalouksista oli maanpäällisen televisioverkon tai kaapelilähetysen katseluun soveltuva digisovitin tai digitelevisio.

Yli 240 000 talouteen aiotaan hankkia digisovitin seuraavan puolen vuoden aikana. Aikomukset hankkia digisovitin ovat lisääntyneet, mutta tulleet jonkin verran epävarmemmiksi. Digisovitin löytyy parhaiten useamman kuin yhden hengen talouksista ja useimmin pienempien kaupunkien ja maaseudun talouksista kuin isoista kaupungeista.

Liikenne- ja viestintäministeriö selvitytti digisovittimien ja laajakaistaliittymien lukumäärät Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin yhteydessä. Ministeriö julkaisee vastaavat tiedot neljä kertaa vuodessa.

Suomessa on noin 2,4 miljoonaa kotitaloutta.


Lisätietoja:
neuvotteleva virkamies Elina Normo, puh. (09) 160 28463, 040 765 7887