Lakimuutos mahdollistaa miehityksen ja vahdinpidon osalta laivaliikenteen automatisaatiokokeilut

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 12.4.2018 13.53
Tiedote

Hallitus esittää muutoksia laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annettuun lakiin. Lakimuutosten myötä aluksen vähimmäismiehitysvaatimuksista ja vahdinpidosta voitaisiin jatkossa poiketa määräaikaisesti uusien teknisten innovaatioiden kokeilujen mahdollistamiseksi.

Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle 12.4.2018.

Kokeilut olisivat mahdollisia erikseen määritellyillä alueilla tai reiteillä. Kokeilulupa myönnettäisiin jokaiseen kokeiluun erikseen enintään kahdeksi vuodeksi. Luvan myöntäisi Liikenteen turvallisuusvirasto. Lakimuutos mahdollistaisi kokeilut esimerkiksi niin kutsutun Jaakonmeren alueella Suomen länsirannikolla.

Lakimuutos parantaisi Suomen meriteollisuuden mahdollisuuksia olla edelläkävijänä meriliikenteen digitalisaatiossa alusten automatiikan osalta.

Kotimaan liikenteen liikennealueella I ja II liikennöivät bruttovetoisuudeltaan alle 500 olevat alukset vapautettaisiin siitä, että niille vahvistetaan miehitystodistus. Todistus korvattaisiin yleisillä vähimmäismiehitysvaatimuksilla.

Esityksellä toteutetaan hallituksen kärkihanketta säädösten sujuvoittamiseksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2018.

Mitä seuraavaksi?

Hallituksen nyt eduskunnalle antamasta esityksestä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan eduskunnan verkkosivuilla (tulevia täysistuntoja).

Lähetekeskustelun jälkeen esitys siirtyy valiokuntaan, jonka mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu täysistunnossa.

Lisätietoja:

Viestintäneuvos Kreetta Simola, p. 0295 34 2609